Arto ja Kari Arajuurelle kaupungin ansiomerkit

13.12.2012

Kari Arajuuri
Kari Arajuuri
Arto Arajuuri
Kuvat. Jukka Nissinen
Arto Arajuuri Kuvat. Jukka Nissinen

Keravan kaupunki ja liikuntalautakunta ovat vuosien varrella palkinneet ansiomerkeillään useita keravalaisia urheiluelämän vaikuttajia ja menestyjiä. Tänä vuonna valinnat ovat olleet erityisen onnistuneita ja palkittavien joukosta löytyy myös kaksi Keravan Kori-80:n jäsentä, Arto ja Kari Arajuuri.

Arajuurille on myönnetty pronssiset ansiomerkit työstään keravalaisen koripallotoiminnan hyväksi ja kehittäjinä. Kari Arajuuri sai Keravan kaupungin pronssinen ansiomerkin, joka jaettiin kaupungin Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla, ja Arto Arajuuri palkitaan liikuntalautakunnan pronssisella ansiomerkillä Keravan Urheilugaalassa tällä viikolla. Keravan kaupunki myöntää ansiomerkkejä taiteen, tieteen, julkisen toiminnan ja liikunnan ansioista. Liikuntalautakunnan ansiomerkkejä taasen myönnetään eri tavalla ansioituneille urheilijoille sekä urheilu- ja liikuntatyössä toimineille henkilöille.

Arto ja Kari Arajuuri ovat tehneet pyyteetöntä työtä seuran eteen jo yli vuosikymmenen. Vuodesta 2002 alkaen veljekset ovat olleet mukana miesten edustusjoukkueen taustajoukoissa huoltajina, valmentajina ja joukkueenjohtajina. Huhu kuuluu, että jossakin pelissä toinen on kerinnyt pelaamaankin! Useana kautena Arajuuret ovat hoitaneet montaa roolia samanaikaisesti mahdollistaen osaltaan miesten edustusjoukkueen toiminnan ja menestyksen. Naisten edustusjoukkueen toiminnassa Arajuuret taasen ovat olleet suurena apuna etenkin joukkueen noustua SM-sarjaan vuonna 2009. Ilman veljesten arvokasta työpanosta keravalainen edustuskoripallo saattaisi olla hyvinkin erinäköistä tänä päivänä. Edustuskoripallon lisäksi Arajuuret ovat osallistuneet koko seuran käytännön toiminnan pyörittämiseen sekä varainhankintaan, toimineet johtokunnassa ja työskennelleet vapaaehtoisina monissa tapahtumissa. Kunnianosoitukset ovat siis varmasti erittäin ansaittuja.

Suuret onnittelut ansiomerkeistä ja kiitokset aktiivisesta työstä seuran eteen!