Vierasnöyryytyksestä kotivoittoon

23.2.2010

Tuomas Keskinen nakutti Wartti-kotipelin ensimmäiset keravalaispisteet.
Tuomas Keskinen nakutti Wartti-kotipelin ensimmäiset keravalaispisteet.
Jani Lemmetyisen kaukoheitot olivat jälleen kohdallaan.
Jani Lemmetyisen kaukoheitot olivat jälleen kohdallaan.
Kingsley Oguchin hyppyheittotyyliä. Kuvat: Francois Perthuis
Kingsley Oguchin hyppyheittotyyliä. Kuvat: Francois Perthuis

Miesten edustusjoukkueen tuplakierrosviikonloppu sujui vaihtelevissa tunnelmissa. Lauantaina poistuttiin Äänekoskelta päät painuksissa, mutta sunnuntaina katseet kohosivat. Sarjakauden viimeisessä kotiottelussa kaatui Wartti Basket ja suoran tippumisen vaara on ohi.

Huiman ja Keravan Energia Teamin kauden toinen kohtaaminen Äänekoskella noudatti lähes samaa käsikirjoitusta kuin joukkueiden marraskuinen kohtaaminen Keravalla. Kotijoukkue karkasi ensimmäisen puolikkaan murhaavalla heittopelillään tavoittamattomiin. Keravan parhaat hetket osuivat aloituskympin loppuun ja toisen alkuun.

Kakkosneljänneksen puoliväliin tultaessa Huiman johto saatiin kutistettua hetkellisesti kolmeen pisteeseen, mutta sen jälkeen keravalaisote katosi varoittamatta ja äkkiä. Lähentelystä kimpaantuneet isännät polkivat vieraansa suohon taukosummeria edeltäneillä viimeisillä peliminuuteilla. Ensimmäisellä puolikkaalla äänekoskelaisten ykköspyssynä hääri Brian Legget, mutta tauon jälkeen rintamavastuu jakautui jo tasaisesti koko Huima-miehistön kesken. Energia Teamin pimeän illan valopilkku oli Jarkko Aho, jonka kolmosilla vieraat pysyivät jotenkuten mukana pelissä. Myös Kerava pelasi suuren osan toisesta puolikkaasta kokeiluviisikoilla hakien uusia ajatuksi seuraavan päivän WB-kotiotteluun. Testikentällisten esitykset eivät jäänneet aloitusviisikon varjoon. Kokonaisuutena voidaan todeta, että Äänekosken Huima on toistaiseksi ainoa joukkue miesten kuluvalla I-divarikaudella, jolle Keravan Energia Team ei kummassakaan ottelussa pystynyt laittamaan kunnolla kampoihin. Syy tuntematon.

Huima-vierasottelun tilastot: http://www.basket.fi/sarjat/ottelu/?league_id=2&season_id=undefined&game_id=11187

Toipuminen Äänekosken nöyryytyksestä oli nopeaa. Toisaalta Wartti Basket sytyttää aina eikä ryhdin suoristaminen sunnuntaiksi ollut senkään takia vaikeaa. Lisäpanosta WB-kotiotteluun toi sen äärimmäisen suuri merkitys sarjasta tippumisen suhteen. Loukkaantumisten kanssa tuskailleet itä-helsinkiläiset saivat Killan halliin jalkeille huomattavasti ennakko-odotuksia kookkaamman joukkueen. Keravan "perinneviisikko" aloitti terävästi, mutta hiljalleen vieraat ottivat ohjat käsiinsä ja veivät ensimmäisen jakson nimiinsä. Toisella kympillä Keravan Energia Team runnoi tiivistyneellä puolustuksella sekä Kingsley Oguchin ja Jani Lemmetyisen kaukoheitoilla väkisin rinnalle ja ohi.

Kolmannella neljänneksellä Wartin kahdeksan miehen rosteriin alkoi ilmestymään selviä väsymisen merkkejä. Isäntien päävalmentaja Mikko Mantere käytti avautuneen tilaisuuden hyväkseen kierrättämällä isolla rotaatiolla tuoreita jalkoja. Koko keravalaismiehistö teki hartiavoimin töitä ja kotijohto kasvoi huomaamatta pitkälti toiselle kymmenelle. Ilman Janne Hännisen viimeisten minuuttien kolmostykitystä olisi Energia Teamin voittomarginaali muodostunut huomattavasti suuremmaksi. Ottelun loppuseremonioiden jälkeen Killan yleisö sai kotijoukkueelta ansaitut aplodit.

Wartti Basket -kotiottelun tilastot: http://www.basket.fi/sarjat/ottelu/?league_id=2&season_id=undefined&game_id=11188

Keravan Energia Teamin miesten I-divisioonakausi päättyy kahteen vierasotteluun. Ensi sunnuntaina Kerava kohtaa Loimaalla klo 17.00 alkavassa ottelussa LoKoKon. Maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina on sarjan päätöskierroksella ohjelmassa vierailu Lahteen. Tervetuloa mukaan kannustamaan !!!