Kolmen jakson johtoasema ei riittänyt miehille Äänekoskella

10.10.2010

Stefan Beatovic palkittiin vierasjoukkueen parhaana pelaajana Äänekoskella. Kuva kotiottelusta Honka Akatemiaa vastaan, Francois Perthuis
Stefan Beatovic palkittiin vierasjoukkueen parhaana pelaajana Äänekoskella. Kuva kotiottelusta Honka Akatemiaa vastaan, Francois Perthuis

Keravan Energia Team ei saanut M1D-voittotiliään auki Huiman vieraana, vaikka johti ottelua sen alusta aina viimeisen neljänneksen alkuun. Isännät aloittivat todella vaisusti, mutta ehkä se oli vain pirullinen suunnitelma vierailijoiden hämäämiseksi. Sarjapisteet jäivät Äänekoskelle lopulta tuloksella 83-71 (34-39).

Ottelun aloituspisteet latasi Energia Teamin Mikko Tuunanen kolmosellaan. Jatkoa seurasi ja pian tilanne oli jo 0-7. Huima sai aikaiseksi ensimmäisen yhdeksän minuutin aikana vain viisi pistettä ja parhaimmillaan keravalaisjohto oli jo 5-17. Ensimmäisen jakson viimeinen minuutti osoittikin jo isäntien piristymisen merkkejä erän päättyessä Treylon Manningin vapareihin 9-17.

Ensimmäinen neljännes olikin sitten ainoa, jonka Kerava voitti. Muut kolme meni Huiman nimiin, vaikka vierailijoille suorastaan tarjottiin parempaakin. Silloin kuin olisi pitänyt vaan tylysti repiä lisää eroa vastustajaan, epäonnistuttiin helpoistakin paikoista oikein liukuhihnalta ja Huima pysyi lopulta helposti kintereillä. Ottelun puolivälissä tilanne oli vielä keravalaisittain lupaava 34-39.

Alamäki oli kuitenkin jo alkanut ja sitä ei kolmannessa erässä saatu pysäytettyä saati käännettyä. Ottelu pysyi toki tasaisena aina kolmannen erän loppuun ja viiden pisteen taukojohto kuihtui enää kahdella pisteellä tilanteeksi 56-59.

Ottelu ratkesi kuitenkin tylyllä tavalla, kun isännät huudattivat kotiyleisöään viimeisen jakson kolmen ensimmäisen minuutin 10-0 runilla. Se päättyi ottelun ehdottoman hahmon Treylon Manningin melkein epäonnistuneeseen kolmoseen. Kaukaa lähtenyt heitto kimposi takaraudasta aivan omiin korkeuksiinsa ja putosi kirvelevästi parkettiin vasta korisukan lävistettyään. Tätä sukan suhahdusta seurasi huomattavasti kovaäänisempi keravalaisselkärangan katkeaminen.

Normaalisti neljän pisteen tappioasema viimeisellä jaksolla oikeuttaa vielä voitonuskoon, mutta tämän kertaisesta odottamattomasta romahduksesta nouseminen osoittautui ylitsepääsemättömäksi. Varsinkin kun oman johtoaseman menettäminen tuntui jotenkin epäreilulta. Tästä tappiosta ei voida syyttää kuin omaa ratkaisuhetkien haluttomuutta. Kotijoukkue keräsi itsensä nihkeän alun jälkeen hienosti kasaan ja raivoisasti kannustanut runsaslukuinen kotiyleisö sai lopulta sen mitä ansaitsi. 

Mainittakoon vielä, että Huima käytti ottelussa kolmesta ulkomaalaisvahvistuksestaan vain Treylon Manningia. Kaverin kyvyt oli kyllä keravalaisten tiedossa, mutta silti 170 senttimetrinen väkkärämäinen ikiliikkuja aiheutti vauhtiin päästyään tämän tästä ikäviä yllätyksiä vieraille. Ottelun tuomaripari Jouko Lepistö - Jaakko Kaunisto onnistui tehtävässään erinomaisesti.

Tilastot: http://www.basket.fi/sarjat/ottelu/?league_id=2&season_id=undefined&game_id=240451

Keravan Energia Team nuolee haavojaan melkein seuraavat kaksi viikkoa ja valmistautuu kohtaamaan perjantaina 22.10.2010 kotoisassa Killassa LaNMKY:n. Jo tässä vaiheessa kautta erityisen tärkeän ottelun ylösheitto tapahtuu klo 19.00.