Edustusjoukkueiden voittotilit eivät avautuneet ensimmäisenä viikonloppuna

7.10.2012

Rosetta Adzasu on avannut kauden "vauhdikkaasti" sanan varsinaisessa merkityksessä.
Rosetta Adzasu on avannut kauden "vauhdikkaasti" sanan varsinaisessa merkityksessä.
Toni Railotie onnsitui nostamaan isännät jatkoajalle, mutta JyWe oli parempi extraminuuteilla. Kuvat aikaisemmista otteluista Francois Perthuis.
Toni Railotie onnsitui nostamaan isännät jatkoajalle, mutta JyWe oli parempi extraminuuteilla. Kuvat aikaisemmista otteluista Francois Perthuis.

Keravan Energia Teamin naisten joukkue käynnisti lauantaina NSM-kotiotteluidensa sarjan, mutta joutui tyytymään Tapiolan Hongan edessä selvähköön tappioon. Sunnuntaina oli miesten joukkueen vuoro kokea kovia Killassa vierasjoukkue Jyväskylän Weikkojen korjatessa potin jatkoajan jälkeen. Samaan aikaan NSM-sarjassa Peli-Karhut voitti Kotkassa Keravan Energia Teamin.

Naisten NSM-avauksessa lauantaina Killassa kohtasivat kaksi sarjan nuorinta joukkuetta, joista vierasjoukkue Tapiolan Honka otti jo ensimmäisessä erässä niskalenkin Keravan Energia Teamista repien eron sen aikana jo toiselle kymmenelle pisteelle. Kotijoukkue taisteli itsensä ennen pitempää taukoa Paula Tattarin kolmosella vielä yhdeksän pisteen päähän, mutta sen jälkeen ote taas kirposi ja ennen toista puolikasta tilanne oli Hongalle isonumeroisesti 40-56.

Kolmannen erän alkuun nähtiin taas pieni keravalaiskiri Rosetta Adzasun johdolla, mutta jälleen Honka käänsi tapahtumien kulun itselleen. Vieraista varsinkin Melissa Jeltema teki suurin piirtein mitä halusi. Ottelun ja kotijoukkueen kannalta ikävää oli, että Shantale Bramble-Donaldson ei loukkaantumisen takia voinut ottaa osaa peliin ja Jelteman pysäytysyrityksiin.

Viimeisellä jaksolla Honka lisäsi edelleen eroa kotijoukkueeseen Adzasun saatua viidennen virheen ja loppulukemat taululla olivat 77-105.

Tilastot NSM: Keravan energia Team - Tapiolan Honka

Raportti Hongan sivuilta: Kerava - Honka

 

Miesten edustusjoukkueen paluu valtakunnalliselle sarjatasolle ei ole käynnistynyt aivan toivotulla tavalla. JKS-vierastappion jatkoksi Keravan Energia Team polvistui Ville Pyykkösen ajoittain lähes yli-inhimillisen heittopelin edessä. Kokenut Pyykkönen nakkeli Jyväskylän Weikoille uskomattamot 40 pistettä toinen toistaan ihmeellisemmistä heittopaikoista. Ville Pyykkösen lisäksi myös Joni Hautsalo, Lasse Luokomaa ja Harri Keskitalo olivat jyväskyläläisistä näkyvästi esillä.

Kotijoukkue Kerava piti isolla rotaatiolla vauhtia yllä uskoen vieraiden väsyvän, mutta Weikotpa eivät uupuneet vaan menivät 38 minuuttia peesailtuaan ensimmäisen kerran johtoon. Toni Railotie pelasti nostollaan Energia Teamin jatkoajalle, jota isännät hallitsivat kolme ensimmäistä minuuttia. Kahden viimeisen extra-minuutin aikana kotijoukkueella sumeni kummassakin päässä kenttää ja Jyväskylän Weikot varmistelivat sarjapisteet kotiinsa vietäviksi. Jo heti kahden ensimmäisen sarjakierroksen jälkeen voidaan kokonaisuutena todeta, että uusi miesten I-divisioonan B-lohko on ehkä jopa odotettuakin kovatasoisempi ja otteluiden lopputulosten ennakoiminen on vaikeaa. Ellei jopa mahdotonta. Turhaa se on joka tapauksessa. Äärimmäisen mielenkiintoinen sarja.

Tilastot M1DBKeravan Energia Team - Jyväskylän Weikot

 

Naisten joukkue kokosi hienosti itsensä sunnuntaiseen Kotkan reissuun ja lähti haastamaan kolmen ulkomaalaispelaajan Peli-Karhuja tuorein ilmein. Ottelun ensimmäiset hetket lupaili jo hyvää, kun Rosetta Adzasun riiston jälkeen Rosa Pakarinen laittoi kolmosen naruihin. Jälleen kerran vastustaja kuitenkin otti komennon parketilla tehden seuraavat 13 pistettä. Ensimmäinen jakso lopulta 26-15 PeKalle. Toisella jaksolla eroa tuli huomattavasti vähemmin taukotilanteen ollessa 46-32.

Kun kolmatta erää oli jäljellä enää kolme minuuttia, Elisa Räikkönen kavensi kolmosellaan tilanteeksi 61-49. Loppuerä meni kuitenkin sen verran selvästi PeKan merkeissä, että sekin kvartaali meni selvähkösti emännille. Neljäs erä oli ottelun tasaisin ja sen Peli-Karhut voitti vain pisteellä. Joskin koko matsin lukemin 102-78.

Keravan Energia Teamin NSM-kausi alkoi siis jo ennen ensimmäistäkään ylösheittoa vastoinkäymisillä, kun Shantale Bramble-Donaldson ei pystynyt pukemaan peliasua viikonlopun koitoksiin. Joukkue esitti joka tapauksessa vauhdikasta taistelua parketilla ja luvassa on vielä paljon parempaa.

Tilastot NSM: Peli-Karhut - Keravan Energia Team

Raportti PeKan sivuilta: PeKa - Keravan Energia Team

 

Keravan Energia Teamin naisten joukkue pelaa seuraavan NSM-ottelunsa Töölön Kisahallissa ensi keskiviikkona 10.10.2012 klo 19.00 alkaen ToPon vieraana.

Seuraavassa kotiottelussaan joukkue pelaa paikallisvastustaja Hyvinkää Pontevaa vastaan. Killan pyhätössä ensi sunnuntaina 14.10.2012 ylösheitto jo klo 15.00.

Ennen naisten HyPo-kotipeliä nopeimmat ehtivät Helsinkiin kannustamaan Keravan Energia Teamin miesten joukkuetta. Eli samana sunnuntaina 14.10.2012 HBA-Märsky isännöi keravalaisia Urheilutalolla aamupäivän pelissä jo klo 12.40 alkaen.

TERVETULOA!!!