JKS parempi M1DB-avauksessa
5.10.2012
Järvenpään Koripalloseura onnistui pitämään Divisioona B:n sarjapisteet täpötäydessä Liikuntahallissaan. Keravan Energia Teamilla oli omat mahdollisuutensa voittoon, mutta lopputulos lopulta…
5.10.2012
Järvenpään Koripalloseura onnistui pitämään Divisioona B:n sarjapisteet täpötäydessä Liikuntahallissaan. Keravan Energia Teamilla oli omat mahdollisuutensa voittoon, mutta lopputulos lopulta…

4.10.2012
Tervetuloa Kori-80:n kauden 2012-13 avajaisiin Killan koululle tänä lauantaina 6.10 klo 15 alkaen! Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Seuran kauden avajaistilaisuus alkaa Killan koulun ruokalassa klo 15.…
3.10.2012
Valtakunnallisen I-divisioonan B-lohkon ottelut käynnistyvät Keravan Energia Teamin osalta tulevana perjantaina Järvenpään uusiutuneessa Liikuntahalllissa. Juurikaan mielenkiintoisemmin ei sarjakausi…

3.10.2012
Tuomareiden kausikoulutus to 11.10 klo 18.30-20.30 Killan koululla. Piippitesti klo 20.45 Ammattikoululla. Pakollinen sarja- ja liittotuomareille. Kaikkien kaudella 2012-13 viheltävien Keravan…
30.9.2012
Tahtotila ei aivan riittänyt sunnuntai aamun tiukkaan ja haasteelliseen peliin. SM-sarja paikka jäi kahdeksan korin päähän. A-tyttöjen valtakunnallisesta I divisioonasta tulee mielenkiintoinen.…
27.9.2012
Keravan Energia Teamin miesten joukkue taipui vasta jatkoajalla Divisioona A:n ennakkosuosikille Tapiolan Hongalle Honkahallissa pelatussa Suomen Cupin ottelussa. Varsinaisella peliajalla keravalaiset…

26.9.2012
Jo pitkään Keravan Kori-80:n toiminnassa mukana olleelle Leena Martinille (os. Vestala) tuli 26.9.2012 mittariin 50 vuotta täyteen. Leenan oma pelaajaura suomalaisessa naiskoripallossa oli pitkä ja…

24.9.2012
Kori-80:n P03-joukkue kävi viikonloppuna LePyn mikroturnauksessa hakemassa kultaiset mitalit ylivoimaisen peliesityksen seurauksena. Elokuussa saavutettu EHBT-voitto sai jatkoa komeasti. Ensimmäisessä…
24.9.2012
Sekä naisten että miesten edustusjoukkueet pelasivat sunnuntaina harjoitusottelut pääsarjajoukkueita vastaan. Naisissa Keravan Energia Team hävisi Killassa ToPolle ja miehet taipuivat Tapiolassa…

23.9.2012
Keravan Energia Teamin naisten joukkue oli kohtuuttoman tehtävän edessä taistellessaan Peli-Karhuja vastaan Suomen Cupin neljännesvälierässä Karhuvuoressa. Ilman kotijoukkueen Reetta Piiparin…

23.9.2012
SM-ranking turnauksessa Espoossa elokuussa hankittu kolmas sija ja sitä myöden rankkaus koko valtakunassa viidenneksi ei ollut vahinko. Sen todisti keravattaret Lahdessa pelatuissa SM-karsintapeleissä…

22.9.2012
Keravan Kori-80 ja Keravan kaupunki järjestävät yhdessä Keravalla huippuseminaarin, jossa puhujina voi nähdä ja kuulla oman alansa tämän hetken kärkinimiä maassamme. Liput ja lisätietoja tästä…

21.9.2012
Kori-80 seuralla on tänävuonna oma TalentSuomi -kilpailija. B-tytöissä pelaava Nomi Enckell oli yllättäin vaihtanut perjantai-iltana koripallonsa mikrofoniin. Ainakin tällä kertaa pelivälineen vaihto…
21.9.2012
Tämän syksyn ensimmäinen valmentajatapahtuma on tarkoitettu kaikille seuran valmentajille. Tapahtumassa käsitellään ikäkausiin ja liikuntaan liittyviä liikkeitä ja niiden yhdistämistä koripallopeliin.…
19.9.2012
Keravan Energia Teamin naisten mestaruussarjajoukkueen ulkomaalaisvahvistusten lentokone laskeutui Helsinki-Vantaan kentälle maanantai-iltana. Lentokentältä Keravalle jatkoivat matkaansa ghanalainen…

17.9.2012
Nyt Keravan Kori-80:n kotisivuilta voi aina käydä katsomassa Suomen Transval Oy:n avoimia työpaikkoja. Klikkaa alla olevaa Transval-logoa ja tarkista olisiko siellä sinulle sopivia hommia! Näillä…

14.9.2012
B-tytöt osallistuvat Itä-Euroopan liigaan ja ensimmäinen vaihe pelataan Tikkurilassa 4-7.10.2012. EEGBL I stage season 2012/2013 U-16 4.-7.10.2012. Helsinki (Tikkurila), Finland The schedule Group B…
14.9.2012
Uusien erotuomareiden BasketHotel-tunnukset ja siirrettyjen otteluiden tuomarinimeäminen. Kausi 2012-13 on käynnistynyt ja tässä muutama käytännönasia tuomareille ja joukkueenjohtajille. Erotuomarit:…
9.9.2012
Miesten edustusjoukkue voitti Arsene Towan komennuksessa myös toisen harjoitusottelunsa, kun 1A-divisioonan valmistautuva Porvoon Tarmo kaatui Killassa selkein numeroin. Jatkossa Towan apuna joukkueen…

7.9.2012
Nyt on turha odottaa vuodenvaihdetta ja Uuden Vuoden lupauksia. Kuntokoriksessa on mahdollisuus aloittaa uusi elämä mukavien palloilukokemusten parissa jo nyt syyskaudella. Kuntokoris pelailee…