Kannatusjäseneksi

Kannatusjäsen: vapaaehtoinen maksu liikuntatoiminnan hyväksi


Keravan Kori-80 Ry haastaa paikalliset yritykset ja yksityiset henkilöt mukaan kannatusjäsenikseen, joiden maksamalla vapaaehtoisella kannatusjäsenmaksulla tuetaan Keravan Kori-80 Ry:n toimintaa lasten ja nuorten harrastustoiminnan hyväksi.


Liikuntaseuran vahvuus perustuu täysin seuran jäsenistöön. Kaikkien jäsenien ei toki tarvitse olla aktiivitoimijoita, kannatusjäsenenä sinulla on arvokas asemasi seuratoiminnassa! Kannatusjäsenyys on kalenterivuoden pituinen eikä siitä seuraa muita velvoitteita. Seuratoiminnan kannatuksen laajuudella on valtava merkitys, sillä ainoastaan riittävä jäsenmäärä takaa seuralle resurssit laadukkaalle seuratoiminnalle. Myös monet seuratuet määräytyvät jäsenmäärän mukaan.Toimintansa tukemiseksi yhdistys kerää kannatusjäseniä joilta peritään kerran vuodessa jäsenmaksu jonka suuruudesta päättää yhdistyksen hallitus. Lisäksi yhdistys voi toimintansa tukemiseksi vastaanottaa testamentteja, lahjoituksia, ja avustuksia, sekä myydä mainostilaa kotisivuillensa, ilmoituksiinsa, järjestämiinsä tapahtumiin ja -tilaisuuksiin.

Keravan Kori-80 Ry on koripallon kasvattajaseura, toimintamme tähtää ensisijassa lasten ja nuorten liikunta- ja urheiluharrastuksen edistämiseen. Kori-80 tarjoaa kaiken ikäisille tytöille ja pojille oman ikäluokkajoukkueen ja osallistuu joukkueillaan niin alueellisiin kuin valtakunnallisiinkin koripallosarjoihin.

Aikuisille Kori-80 tarjoaa ensisijassa harrastajatason joukkueet sekä naisille että miehille.

Keravan Kori-80 toiminnan perimmäisenä tarkoituksena on edistää jäsentensä liikunnallista elämäntapaa ja mahdollistaa koripallon harrastaminen jokaisen oma taitotaso huomioon ottaen.

Kannatusjäsenmaksu kaudelle 2022 – 2023 on minimissään 35 € per henkilö, yritys tai yhdistys.

Vaihtoehtoisesti voit kannattaa Keravan Kori-80 Ry:n harrastetoimintaa myös tätä isommalla omavalintaisella summalla.

Kannatusjäseneksi pääset alla olevia ohjeita seuraamalla:

Viikon sisällä saat sähköisesti ilmoittamaanne osoitteeseen laskun, joka on kaudelle 2022-2023 suuruudeltaan 35 €, mutta voit myös maksaa samalla laskulla suuremman summan niin halutessasi.

Tule mukaan tukemaan lasten liikuntatoimintaa ja harrastusta!


Terveisin 

Keravan Kori-80 Ry:n johtokunta

Lisätietoja: kori80jory@gmail.com