Miesten kausi päättyi nousukarsintafinaalin jatkoaikatappioon

7.4.2016

Kori-80:nen lento loppui ikävästi hieman kesken juuri kun loppuottelun voitto olisi pitänyt sinetöidä. Kesken loppui myös Mikko Westerholmin peli viiden virheen  seurauksena.
Kori-80:nen lento loppui ikävästi hieman kesken juuri kun loppuottelun voitto olisi pitänyt sinetöidä. Kesken loppui myös Mikko Westerholmin peli viiden virheen seurauksena.
Jesse Viita pelasi Keravan paidassa mainion kauden. Kuvat aikaisemmasta MaSu-kotiottelusta: Kari Aalto.
Jesse Viita pelasi Keravan paidassa mainion kauden. Kuvat aikaisemmasta MaSu-kotiottelusta: Kari Aalto.

Keravan Kori-80 selvitti tiensä Porissa pelatun I-divisoona B -nousukarsintaturnauksen finaaliin, jossa se sai vastaansa Jyväskylän Weikot. Vanhat kilpakumppanit rakentelivatkin melkoisen draaman kaaren.

Final Four -tyyppisen turnauksen ensimmäisessä välierässä kohtasivat BC Sisu ja Kori-80 ja toisessa välierässä JyWe sekä Muki. Finaaliin selviytyivät selkein lukemin Keravan Kori-80 ja Jyväskylän Weikot.

Keravan osalta välieräottelu käynnistyi päävalmentaja Jussi Reimakosken kätellessä noin puolet kolmesta sadasta katsomoon saapuneesta porilaisesta. Samaan aikaan kun Reimakoski vielä kätteli loputkin tuttunsa, oli Kori-80 jo hivuttautunut noin kymmenen pisteen johtoasemaan. Ottelun tasaisinta vääntöä olivat toinen ja kolmas neljännes, joidenka aikana näytti hetkittäin jopa siltä, että BC Sisu saattaisi tulla rinnalle. Noin kymmenen pisteen vierasjohto säilyi kuitenkin aina päätösjakson alkuun ja sitten Kerava repäisi lopullisesti.

Loppuottelu osoitti jälleen kerran koripallon olevan pisteputkien peli. Taisto käynnistyi Kori-80:nen pisteputkella, joka siivitti keravalaiset parhaimmillaan seitsemän pisteen karkumatkalle. JyWe kuroi ensimmäiselle pikkutauolle eron kolmeen pinnaan ja toisen alkuun teki oman pisteputkijuoksunsa ollen parhaimmillaan jo kymmenen pinnaa keulilla. Ennen isoa taukoa oli sitten Kori-80:nen vuoro vääntää ero kuuteen pinnaan.

Kolmannen kymmenminuuttisen alku vedettiin vuorovedoin, mutta jakson loppun Kori-80 juoksi toisen pisteputkensa ja kampesi jälkimmäiselle pikkutauolle tultaessa jo kolmella koripisteellä jyväskyläläisten ohi. Keravan pisteputki sai päätösjakson alkajaisiksi suvereenia jatkoa. Ei aikaakaan kun Kori-80 johti jo kymmenellä pisteellä. Tätä seurasi muutaman minuutin molemmin puolin pisteköyhä asemasota, joka näytti vievän Weikkojen voimat. Vaikka jyväskyläläiset vaikuttivat jo väsyneiltä, eivät he antaneet periksi vaan juoksivat varsinaisen peliajan viimeiset neljä minuuttia 0-10. Ottelun lisäajalle vienyt tasoituskori tuli vain 5,5 sekuntia ennen keravalaisten kovasti odottamaa päätössummeria. Viime hetken nousustaan hurmioitunut JyWe veti jatkoajan alkuun toisen ainakin 0-10 pisteputken ja homma oli paketissa.

Onnittelut Jyväskylän Weikoille noususta valtakunnaliseen I-divisioona B -sarjaan ja iso kiitos BC Sisulle loistavasti järjestetystä turnauksesta. Erikoismaininta myös Munkkiniemen Kisapoikien päävalmentaja Tomi Kamiselle, joka juhli ainakin 30-vuotista valmentajauraansa lentämällä kahdella tekulla ulos hallista. Mainittakoon, että siinä vaiheessa MuKi vs JyWe -välieräottelua munkkiniemeläiset olivat jo kainaloitaan myöden suossa. Eteläisen alueen II-divisoonan voittanut MuKi ei käytännössä pystynyt tarjoamaan Jyväskylän Weikoille edes kunnon vastusta.

2.4.2016 -- BC Sisu Pori vs Keravan Kori-80     67-100  (41-53)

(21-33)  (20-20)  (20-22)  (6-25)

Keravalaispisteet: Haanpää 27, H. Alatyppö 16, Viita 14, Aalto 11, Kinnunen 9, Westerholm 6, Kilpeläinen 6, Korhonen 5, Saarinen 4, Haapasalo 2.

20.3.2016 -- Keravan Kori-80 vs Jyväskylän Weikot     72-87 ja. (68-68)  (28-34)

(16-13)  (12-21)  (24-15)  (16-19)  (4-19)

Keravalaispisteet: Viita 19, Haanpää 19, H. Alatyppö 16, Korhonen 6, Kilpeläinen 4, Westerholm 3, Aalto 3, Haapasalo 2.

Keravan Kori-80 miesten edustusjoukkueen sarjataso on siis myös tulevalla kaudella II-divisoona. Kuluneen kauden I-divisoona B -runkosarjan sijoitukset sekä se tosiasia, että eteläiseltä alueelta ei mikään joukkue noussutkaan B-divisioonaan, povaavat melko mielenkiintoista koripallon eteläisen alueen II-divisoonaa kaudelle 2016-2017.