Miehille jo peräti yhdeksäs perättäinen voitto

7.12.2015

Pikkujoulutapahtuman pääotteluna nähdään miesten II-divisioonaklassikko Keravan Kori-80 vs Pussihukat 2 Vantaalta.
Pikkujoulutapahtuman pääotteluna nähdään miesten II-divisioonaklassikko Keravan Kori-80 vs Pussihukat 2 Vantaalta.

Miesten eteläisen alueen II-divisioonassa Kerava otti komean 3-0 voiton Helsingin joukkueista. Ensin kaatui vieraissa MaSu, minkä jälkeen kotikentällä Munkkiniemen Kisapojat ja viimeisimpänä vielä vieraskentällä Pantterit. Kolme arvokasta voittoa.

Hieman yllättäen näistä kolmesta Helsingin joukkueesta pelätty Munkkiniemen Kisapojat osoittautui tässä rupeamassa kesyimmäksi vastukseksi. Sen sijaan vierasottelut Malmilla MaSua ja Herttoniemessä Panttereita vastaan kääntyivät Kori-80:lle vasta päätösneljänneksellä.

Kori-80 on nyt kohdannut sarjan kymmenestä kilpakumppanistaan yhdeksän eikä ole vielä joutunut kertaakaan poistumaan kentältä tappio niskassaan. Ensi lauantaina Kori-80 saa Killan hallille vieraakseen PuHu 2:sen Vantaalta. Tämän koko seuran pikkujouluottelun jälkeen on Keravan miesten edustusjoukkue kohdannut kertaalleen kaikki sarjan muut joukkueet.

21.11.2015 -- Malmin Superkoris (Helsinki) vs Keravan Kori-80     72-76  (39-32)

(20-20)  (19-12)  (13-15)  (20-29)

Keravalaispisteet: H. Alatyppö 27, Viita 18, Westerholm 16, Haanpää 12, Kilpeläinen 3.

28.11.2015 -- Keravan Kori-80 vs MuKi II (Helsinki Munkkiniemi)     74-53  (37-30)

(21-12)  (16-18)  (17-9)  (20-14)

Keravalaispisteet: Haanpää 17, Viita 12, Kilpeläinen 11, Aalto 11, Korhonen 10, Kinnunen 7, Moilanen 2, Westerholm 2, H. Alatyppö 2.

5.12.2015 -- Helsingin Pantterit vs Keravan Kori-80     64-70  (40-37)

(23-11)  (17-26)  (15-19)  (9-14)

Keravalaispisteet: Viita 23, Haanpää 16, Westerholm 10, Aalto 7, Kilpeläinen 7, Haapasalo 3, Saarinen 2, Korhonen 2.

Ensi lauantaina 12.12.2015 vietetään Keravan Kori-80 ry:n pikkujoulupäivää ja Killan hallin pääotteluna pelataan miesten II-divariklassikko Kori-80 vs PuHu 2. Ottelu käynnistyy klo 15.30. Isolla tauolla pidetään kaikille avoimet vapaaheittokisat sekä mataliin että korkeisiin koreihin.

Tervetuloa seuraamaan jatkuuko miesten voittokulku ja samalla nauttimaan pikkujoulutunnelmasta !!!