Ajankohtaista

Keravan Energia Oy ja Keravan Kori-80 ry jatkavat monivuotista yhteistyötään kaudella 2016-2016. Keravan Energia on Keravan Kori-80 ry:n pääsponsori.
Tervetuloa Keravan Kori-80 Ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen maanantaina 23.11.2015 klo 18.00-20.00 Keravan Kirjaston Kerava-parvelle.
Keravan Kori-80 Ry:n B -pojat järjestää yhteistyössä Keravan Kori-80 Ry:n kanssa hyväntekeväisyysnäytöksen Rosa Liksomin Naiset lauantaina 21.11.2015. Naiset ovat todella hyvällä asialla, sillä tapahtuman tuotto menee Keravan Kori-80 Ry:n juniorityön tukemiseen.
Keravan Kori-80 Ry järjestää seuratoimijoilleen (valmentajat, joukkueenjohtajat ja rahastonhoitajat) seuratoimijoiden illan 2/2015-2016 maanantaina 9.11.2015 klo 18 - 21 Keravan Kirjaston Kerava parvella.
Keravan Kori-80 miesten edustusjoukkueen sarjakausi on käynnistynyt odotettuakin paremmin. Kolmesta ensimmäisestä II-divisoonaottelustaan joukkue on voitanut kaikki. Täydet sarjapisteet on napattu kerran kotikentällä ja kahdesti vieraista.
Kori-80 matkasi viikonloppuna Lapualle SM-karsinnan 2. kierrokselle, jossa oli jaossa kaksi paikkaa B-poikien SM-sarjaan. B-poikien hermot kestivät lopulta kovassa paikassa ja kolmen voiton myötä pojat selvisivät mukaan SM-sarjaan kaudelle 2015-16.
Lauantaina 26.9.2015 pelattu naisten kakkosdivisioonan vierasottelu ToPo akkatemiaa vastaan oli loistavaa taistelua peliin valmistautumisen haasteista huolimatta.
Etsimme innostunutta ja motivoitunutta lajitaustaista vastuuvalmentajaa sekä apuvalmentajaa seuramme A -tyttöjen 15 -jäseniselle joukkueelle.
B-pojat osallistuivat Latvian Valmierassa pelattuun Summer Cup -turnaukseen. Mukana oli seitsemän joukkuetta Latviasta, Liettuasta, Venäjältä sekä Suomesta. Reissun saldoksi muodostui lopulta kaksi voittoa ja neljä tappiota. Paras peliesitys osui heti ensimmäiseen otteluun, jossa Kori-80 onnistui voittamaan suurseura Khimki Moskovan 01-pojat numeroin 64 - 61.
Viime lauantaina pelattiin Killan hallissa miesten edustusjoukkueen järjestämä harjoitusturnaus. Isäntäjoukkueen riveissä nähtiin monta uutta kasvoa.
RSS ATOM