Ajankohtaista

Kotijoukkue Kartanon Herrat piti ratkaisuhetkillä Keravan Energia Teamin miesten joukkueen pelaajia narreinaan ja kuittasi tyylipisteiden kera M2D-sarjapisteet kartanoonsa. Lopputulos 77-61 kertoo kaiken ottelun viimisen erän tapahtumista.
Keravan Energia Teamin naisten joukkue haluaa avata ensi viikonloppuna NSM-sarjapistetilinsä. Siihen tarjoutuu oiva mahdollisuus, kun joukkue isännöi ensin lauantaina Killassa Espoo Teamia ja heti seuraavana päivänä sunnuntaina jyväskyläläistä HoNsUa. Kummatkin ottelut alkavat klo 16.00.
Eteläisen alueen II-divisioonan syyskauden voiton jo ennen viimeistä kierrosta varmistanut Kori-80 voitti tiistai-iltana nihkeän esityksen päätteeksi Torpan Pojat, lukemin 48-45 (27-21). Joukkueen syyskauden saldoksi muodostui komea seitsemän voittoa ja vain yksi tappio.
Nyt jo perinteinen seuran kalenteri on nähnyt päivänvalon. Tyylikästä talkoovoimilla aikaan saatua vuoden 2012 Kori-80 -kalenteria saa ostaa seuran pelaajilta ja edustusjoukkueiden kotiotteluissa.
B-pojat saavuttivat pronssia Nordea-turnauksessa Kouvolassa ! Pronssiottelussa kaatui LrNMKY luvuin 39-34.
B-tytöt tekivät seurahistoriaa tänään Kouvolassa : Koskaan aiemmin ei ole yksikään Kori-80 ikäluokka poistunut Kouvolan turnauksesta kultamitalit kaulassa!
Kahden viikon tauon A-tyttöjen SM-sarjan otteluissa pitäneet Keravan Energia Teamin tytöt matkasivat muutaman viikon takaisen vastustajansa Capitals I:n kakkosjoukkueen vieraaksi Malmille lauantaina. Vahvan toisen neljänneksen turvin kotijoukkueen onnistui pitää johtonsa loppuun asti, vaikka keravalaiset pääsivätkin muutamaan kertaan tasatilanteeseenkin. Vahvasta kiristä huolimatta sarjapisteet jäivät kotijoukkeelle kuuden pisteen turvin luvuin 62-56.
Alempaa SM-jatkokarsintasarjaa johtava Keravan Energia Teamin C98 tytöt matkasivat perjantai-iltana Helsinkiin Sykin vieraaksi. Sykki kuittasi tärkeät sarjapisteet niukasti numeroin 40-37 (24-19).
B-tytöt voittivat alkulohkonsa puhtaasti Kouvolassa pelattavassa Nordea turnauksessa.
Järvenpään Koripalloseura kävi ryöstöretkellä Keravan Energia Teamin kustannuksella, kun radanvarsiherruuden ensimmäinen osaottelu käytiin Killan koulun hienoissa puitteissa. Parisataa päinen yleisö sai kuitenkin jännittää loppuun asti ennen kuin JKS:n 78-82 vierasvoitto varmistui.
RSS ATOM