Ajankohtaista

Kori-80 odottaa paikalle arviolta noin 100 seminaarivierasta
Jos Keravan Energia Teamin edustusjoukkueet saivat, niin miehissä kuin naisissakin, nostella voitonmaljoja edellisenä viikonloppuna niin nyt oli juomapulloissa katkeramman kalkin maku. Kummatkin joukkueet kohtasivat sarjojensa johtajan ja miehet kävivät lisäksi epäonnistuneella ryöstöretkellä Järvenpäässä.
Seuratoiminta osioon on päivitetty syyskokouksessa hyväksytty toimintasuunnitelma
Huomenna perjantaina kohtaavat Killan hallin iltatunnelmassa sarjajohtaja Helsinki Seagulls ja sarjan hännillä FoKoPon kanssa samoihin sarjapisteisiin noussut Keravan Energia Team. Joukkueiden lähtöasetelmat ovat hyvin päinvastaiset. Pieni Kerava vastaan suuri Helsinki.
Keravan Energia Teamin miesten edustusjoukkue sai ja joutui kamppailemaan ONMKY:n kanssa enemmän kuin loppuun asti sarjapisteistä Killan vuoden kotiavauksessaan. Ottelu venyi jatkoajalle ja voittaja varmistui silloinkin vasta loppusummerin soidessa.
Keravalaisen edustuskoripallon uuden vuoden avausviikonloppu Killassa oli täynnä jännitystä, yllättäviä käänteitä ja hienoja suorituksia. Lauantaina naiset ottivat todella tärkeän voiton Turun Riennosta.
Huomenna sunnuntaina saapuu Killan halliin miesten I-divisioonan A-lohkon otteluun vieraaksi aina eksoottinen Oulun NMKY. Edellisellä Keravan vierailullaan lokakuussa ONMKY eli Ynni nappasi seitsemän pisteen kirvelevän vierasvoiton.
Miesten edustusjoukkueen kevätkauden divariottelut käynnistyivät selkeällä vierastappiolla. BC Nokian uuden serbialaisen päävalmentajan Oliver Vidinin käskytyksessä nokialaisjoukkueen puolustusintensiteetti nousi ylitsepääsemättömän korkeaksi.
Keravan Energia Teamin miehet nappasivat jo kymmenennen perättäisen voiton Espoo Basket Teamista. Tällä kertaa hyvätunnelmainen harjoitusottelu päättyi Espoonlahden Liikuntahallissa vierailijoiden voittoon koripistein 57-74 (33-43).
Keravan Energia Teamin miesten IA-divisioonan joukkue pelaa kevätkierroksen kenraaliharjoitusottelun ylihuomenna perjantaina 3.1.2014 Espoonlahden Urheiluhallissa. Ottelu IB-divisioonan Espoo Basket Teamia vastaan käynnistyy illalla klo 20.20.
RSS ATOM