ETSIMME KORIPALLOKOULUIHIN OHJAAJIA

20.7.2018

Haemme koripallokouluun ohjaajia syyskaudelle 2018.
Hakuaika 5.8.2018 asti.

Kausi alkaa syyskuun alussa ja jatkuu joulukuun puoleen väliin saakka. Koripallokoulut pidetään sunnuntaisin.


Ohjaajana tehtävänäsi on joko alle kouluikäisten tai 7-10 -vuotiaiden ryhmän ohjaajana toimiminen. Ohjaajat toimivat pareittain ja paikalla on aina yksi aikuinen. Ennen kauden alkua käymme yhdessä syksyn ohjelman läpi ja me perehdytämme sinut tehtävääsi.


Muodostamme joustavan ohjaajaringin, joten esimerkiksi omat pelisi eivät ole este ohjaajana toimimiselle. Sinun tulee olla täyttänyt 15, olla ulospäinsuuntautunut sekä rakastaa lajia. Muuta emme vaadi.
 

Maksamme jokaisesta ohjauskerrasta pienen korvauksen.

Laita hakemuksesi 5.8.2018 mennessä osoitteeseen kori80jory@gmail.com.

 

Lisätietoja Katja Lautimo, 040-5706706 tai Harri Oksanen, 040-5947566