Kesäleirit
|
Keravan Kori-80 järjesti kesällä 2011 neljä koripalloleiriä. Mikro- ja mini-ikäisille järjestettiin leirit Savion koululla ja C- ja B-junioreille Nikkarissa, Keravan lukiolla. Leirit olivat viime vuosien tapaan päiväleirejä. Leireille osallistui yhteensä yli 60 lasta ja nuorta. Kiitos kaikille osallistujille ja tervetuloa leireilemään myös ensi kesänä! |
Kori-80 järjesti kesäloman alussa 2000-2004 syntyneille tytöille ja pojille kaksi koripalloleiriä Savion koululla. Leireille sai osallistua kaikki koripalloilusta kiinnostuneet lapset, aikaisempaa kokemusta koripalloilusta ei tarvinnut.
Minien ja mikrojen koripalloleirin tavoitteena oli tarjota lapsille mahdollisuus tutustua lajiin sekä kehittää koripallotaitojaan leikkien ohella, osaavien valmentajien seurassa. Ohjelmassa oli koripalloilun lisäksi muun muassa ulkoliikuntaa, muita lajeja sekä leikkejä. Yhtenä päivänä järjestettiin myös leiriolympialaiset ja toisena leiriturnaus. Kivojen muistojen ja uusien koripallotaitojen lisäksi leiriläiset saivat mukaansa leiripaidat ja muutama onnekas ehkä jonkun palkinnonkin.
Kesäloman alussa järjestettiin myös kaksi nuorten, vuosina 1996-1999 syntyneille tarkoitettua, koripalloleiriä. B- ja C-junioreiden leirien tarkoituksena oli tukea nuorten liikuntaharrastusta ja tarjota koripalloileville nuorille mahdollisuus harjoitella lajia myös varsinaisen harjoituskauden ulkopuolella. Leirin tavoitteena oli kannustaa monipuoliseen liikuntaan, syventää henkilökohtaisia lajitaitoja ja tutustua oheisharjoitteluun.
Leiriohjelmaan sisältyi myös muita lajeja, ulkoliikuntaa, retki maauimalaan ja muuta ohjelmaa. Kuten pienenmpienkin leireillä, myös Nikkarissa järjestettiin leiriolympialaiset ja leiriturnaus. Yllätysvierailijoina ensimmäisellä leirillä kävi myös maajoukkuepelaaja Samuel Haanpää ja Keski-Uusimaa lehden toimitus.










