Kausi 09-10

Kausi päätetty voittoputkessa

19.3.2010

AIka korjata virheet ja viimeinkin pikku raportin tynkää tulemaan. Kausi siis on saatu päätökseen ja kolmesta viimeisestäkin ottelusta napsittu ehkä aiempaa vähemmän vakuuttavat voitot. Winssiksi kuitenkin lasketaan myös kaikki alle 10p voitotkin, onneksi.

Kollit - Honka 20

Honkaa vastaan pelattiin aiemmin Espoonlahden Shitholessa tasainen ja jäätävän (konkreettisesti) kova kamppailu. Tällä kertaa vuorossa oli Sompparin Shithole, eikä pelin tasaisuudessa ollut taaskaan toivomisen varaa. Huimia suorituksia ei juurikaan nähty, paitsi Kari Piipposen 23 pinnaa ja jäätävän kovat buzzer-beaterit kerta toisensa jälkeen. Mainittavan arvoista on kuitenkin myös Petri Jalavan hyvillä prosenteilla tehdyt 10 pinnaa. Honka oli jatkuvasti muutaman pinnan perässä, mutta lopullisesti iskettiin viimeinen naula arkkuun viimeisen neljänneksen alussa. Loppua kohden piste-ero kapeni kuitenkin huomattavasti, kun ihonmyötäisen ja atleettisen näköisen Honkalaisen annettiin naulata (ehkä jopa hieman rumahkolla tyylillä..) kolme kolkkia vapaasta paikasta tyyliin "antaa heittää!" No, ainahan se koriksi lasketaan kun se pallo sukan läpi heilahtaa...

Kakkoskori - Honka 20 88 - 75

Pisteet: Karza 23, Samppa 17, Keihäsmies 12, Jallu 10, Ronsu 6, Babylon 5, Rönskä 5, Suutari 4, Valmennuspäällikkö 1

Kollit - ToPoLa TM

TosiMiehet saapuivat tällä kertaa aivan eri kokoonpanolle paikalle kuin ensimmäisessä kohtaamisessa Lauttasaaressa. Oli mukava yllätys huomata, että väsynyt lauma nuoria aikuisia oli suurimmilta osin vaihdettu innokkaisiin B-junioreihin. Pelissä riitti tätä kautta vauhtia, eikä kenelläkään todennäköisesti tullut kylmä. Ottelun kulun voi kuitenkin jo tässä vaiheessa arvata, vaikkakin ToPoLan pojat pelasivat ihan tyylikästä peruspalloa, tekivät kivoja skriinejä ja ajoivat korille nätisti. Hienoa. Tällä kertaa se vaan ei riittänyt. Isompi ja kokeneempi Kollilauma takoi lopulta rutiininomaiset voittolukemat taululle, vaikkakin skoraamisessa jäi toivomisen varaa. B-junnuja vastaan 80 pinnaa ei ole kauhean paljon. Pahoittelen pisteiden puuttumista, pöytäkirja ei tavoittanut allekirjoittanutta. Tärkein tilasto on kuitenkin se, ettei ToPoLa TM jatka enää ensi kaudella pelejä nelosdivarissa. Harmi sinäänsä, toivottavasti toiminta kuitenkin jatkuu.

Kakkoskori - ToPoLa TM 80 - 56

BC Hukat Academy - Kollit

Lauantain ha-ista caca -vuorolla (klo 20.00) oli saapunut kuusi kappaletta akatemialaista palloilemaan leppoisissa merkeissä sarjakärkeä vastaan. Voittoputken jatkaminen loppuun asti oli selvästi päällimmäisenä ajatuksena Martinlaaksoon lähdettäessä. Hukkien asenne oli syystä tai toisesta kuitenkin hyvin kohdillaan, eikä alkutahtien lyöjästä ollut epäilystä. Kollit lähtivät jostain syystä kävelytahdilla peliin mukaan kuutta akatemialaista vastaan, kun omassa reservissä oli kymmenen peluria. Heitot kolisivat rautoihin ja jokainen 1on1 -tilanne hävittiin. Rehellisesti sanoen tilanne vaikutti jo epävarmalta, mutta viimeiselle neljännekselle lähdettäessä todettiin, ettei 11 pinnaa ole mitään kun pidetään vaan oma paketti kasassa. Edelleen toki hävittiin aina omalle miehelle, mutta lopulta pallot rupesivat menemään koriin. Rönni Rönnholmin raivokkaalla yrityksellä ja Piipposen kolmosilla peli pidettiin tasoissa, ja viimeisillä sekunneilla JYRÄ-OSSI Ylipekka iski kolmosen pohjaan. Mikä hauskinta Ylipekan heitto oli kateissa koko ottelun ajan ja viime sekunnin kolmonen oli ainoa sukan läpi mennyt heitto koko pelissä. Pelimieshän ei jäädy kovassakaan paikassa, nyt se on todistettu. Kauden jännittävin peli ehdottomasti, harmi että katsojia oli ainoastaan yksi (naispuoleinen tosin;).

Academy - Kakkoskori 68 - 71

Pisteet: Rönskä 16, Karza 16, Tomba 11, Suutari 10, Babylon 7, Trikoomies 5, JYRÄ-OSSI 3, Valmennuspäällikkö 3, Haapasalo 0/0 vaparit (eli aika hyvin), Hanssi hyvää äänekästä valmentamista

Viimeinen koitos on vielä edessä, nimittäin saunailta. Lähdethän kanssamme juhlistamaan kolmosdivariin nousua lauantaina klo 23 -> Keravan Cosmoon. Huhu kiertää, että Hans jakaa paikalla nimmareita halukkaille ja kuulemma paikan signeeraukselle saa vapaasti valita!! Tervetuloa!!

ps. väsymyksen takia en jaksanut laittaa vastustajien skoraajia tähän rapsaan, mutta hyvin pelasitte kaikki ja joku teki pisteitäkin!

Nousu varmistettu!

1.3.2010

Panokset olivat jälleen korkealla, kun Killan koululla kohtasivat KET:n kakkosjoukkue Kakkoskori ja Pakilan Visa Stars. Lähtökohdat olivat jännittävät, sillä edellinen kohtaaminen Mäkelänrinteessä päättyi ainoastaan kahden pisteen erolla keravalaisten hyväksi. Voiton turvin olisi mahdollista myös varmistaa paikka ensi kauden miesten eteläisen alueen kolmosdivarissa. Luvassa oli siis kova vääntö kahden B-lohkon kovimman joukkueen välillä.

Kuudella pelurilla vierasotteluun lähtenyt Stars aloitti edellisen ottelun tapaan kovalla rytinällä . Starsin Kytömäelle pelattiin lähes poikkeuksetta aina pohjaan, jonka kautta haettiin vapaita heittopaikkoja kaarelta tai heittoja vapariviivalta. Ensimmäinen neljännes oli lopulta siltikin Keravalaisten ja erityisesti Jarkko Rönnholmin näytöstä päättyen 28-17 Rönnin tehdessä 17 pistettä. Puoliajalle tultaessa onnistumisia tuli jälleen kerran hyvin tasaisesti joka pelaajalta ja puolustustusta tiivistettiin edelleen. Kahden neljänneksen jälkeen tilanne oli 65-27, eikä piste-ero juurikaan alle neljänkymmenen enää laskenut. Viimeiset kaksi neljännestä olikin silkkaa kruisailua selvään voittoon ja lopulta sarjan kovinta vastustajaa vastaan tehtiin tylyt 113 pistettä, joka on kotijoukkueen kauden suurin lukema.

Parhaita onnistujia Keravalaisten riveissä olivat ehdottomasti Jarkko Rönnholm (22p), kapteeni Samu Koski (15p) ja Roni Raskunen (18p), jotka kaikki osoittivat miksi ovat pelanneet huomattavasti kovemmallakin sarjatasolla. Suoritus joukkueena oli kokonaisuutena yleisestikin erittäin hyvä ja ilme todella positiivinen.

Ensi kaudeksi haasteita riittää, sillä miesten kolmosdivaria voi jo oikeasti pitää kilpasarjana. Monien hyvin tunnettujen koripalloseurojen edustusjoukkueet pelaavat kyseisessä sarjassa, mainittakoon esimerkiksi Leppävaaran Pyrintö, Punaportin Blues (Hämeenlinna), Lohjan Urheilijat ja Visa Basket. Lupauksia herättävä 13 ottelun voittoputki kertoo kuitenkin nousun olevan aiheellinen ja menestyminen korkeammalla on mahdollista. Nousu ylemmälle tasolle tukee mainiosti myös edustusjoukkueen tavoitteita, joka on näillä näkymin säilymässä valtakunnallisessa I-divisioonassa.

Yhteenvetona kausi on ollut loistava. Parin sponsorin ja uusien pelimiehien myötä joukkueeseen on Jussi Reimakosken avustuksella saatu uutta intoa, joka on näkynyt ensi treeneistä lähtien. Kauden alussa tulokset eivät olleet mairittelevia ja jopa haaveet noususta meinattiin haudata heti alkuunsa, mutta nyt nousu on varmistettu ja odotukset ensi kaudesta korkealla.

28.2 Killan koulu

Kakkoskori - PakVi Stars 113 - 72

Kakkoskori pisteet:

Rönnholm 22, Raskunen 18, S. Koski 15, Ylipekka 14, Piipponen 12, P. Koski 10, Heinonen 7, Kyyrö 7, Iivonen 5, Luukkonen 3

Takaisin linkkeihin

Lisää ja lisää voittoja

21.2.2010

Vaikka uutiset eivät taas ole hetkeen päivittyneetkään, on lisää voittoja haalittuja jälleen roppakaupalla. Tässä pientä katsausta menneistä otteluista.

 

 

JaKaRi - Kollit

Jamppalaiset ovat aina olleet kova vastus naapuri kaupungin pelureille, mutta tällä kertaa pelin henki oli nähtävillä heti ensi minuuteista lähtien. Pelätty Salon Mika oli myös vaivautunut paikalle, ja laittoikin ihan näppärät pistelukemat taululle. Tosin kevyt kesäkunto paistoi otteissa ja ottelupainossa, kenties jopa toissakesän kunto. Motivaation puute JaKaRilaisilla näkyi, eikä pelistä kehkeytynyt kiihkeää paikalliskamppailua. Pisteet Keravalle. MVP pelissä oli huimalla prosentilla palloa koriin laittanut Jesse Kauppi !

6.2 Koivusaaren koulu

JaKaRi - Kakkoskori 61 - 111

Kakkoskori pisteet:

Kauppi 25, Heinonen 17, Piipponen 16, Rönnholm 12, Iivonen 8, Ylipekka 8, Hans 7, S. Koski 7, Railotie 7, P. Koski 4

 

 

Rukkanen - Kollit

Vierailevalta raportoijalta (hieman sensuroituna):

Lähtökohta:
Odotettu match up Iso-Rale Railotien ja Hurmeen välillä vesittyi Kakkoskollien myydessä miehen takaisin Ykköskollien rosteriin. Ykköskolleista puolestaan oli vaihdossa saatu Roni Raskunen m4d-jengiin. Ensimmäisen kerran tällä kaudella Kollien rosterissa oli alle 10 miestä, kun osa oli valinnut ennemmin perjantai-illan ratoksi vessanpöntön halailun. Kollit taisivat olla myös ensimmäisen kerran kokoalivoimainen ennen peliä.

Ottelun kulku:
Kollien tavoitteena oli tehdä omasta iltapuhteestaan helpompi pitämällä Hurme ilman palloa. Homma onnistui alusta asti loistavasti J. Rönnholmin ja myöhemmin myös O. Yli-Pekan toimesta - Hurmeen kokonaissaldo pelissä 4 pinnaa ja siinä sivussa Rukkaselle noin 12 menetystä ja harhasyöttöä (luvussa on mukana vain Hurmeelle yritetyt pallot). Ottelu ei noussut missään vaiheessa tuomareiden tasoa korkeammalle - molemmat olivat huonohkoja koko pelin. Tuomaripari Vilkman-Väisänen oli pihalla kuin lintulauta, mistä pahimpana esimerkkinä mainittakoon Rukkasen lonkkatorppauksia muistuttavien puolustusmuotojen salliminen. Onneksi seeprojen toiminta ei kuitenkaan ratkaissut peliä. Kollikippari S. Koski näytti mallia maalaamisessa (total ja ero kasvoi tasaisesti koko ottelun läpi. Kollien puolustus ansaitsee maininnan ja siitä osoituksena on Rukkasen toisen kvartaalin yksi onnistunut pelitilannekori (lisäksi 4 vaparia).

Kolleista onnistui koko joukkue hitusen paremmin kuin Rukkanen. Selvä selkävoitto tuli trash talkin puolella - P. Koski turhautti Rukkas-miehet yksi kerrallaan terävällä kielellään. Muuten pottuilu oli tasaista ja molemminpuolista eikä sitä laimentanut ainakaan epäonnistunut vihellyslinja. No, kukaan ei loukkaantunut ja ottelu saatiin pulkkaan. Ottelun kohokohtia ei oikeastaan ollut tai ainakaan ne eivät jääneet allekirjoittaneen mieleen.

Rukkanen - Kakkoskollit 49 - 71

Kollit: Koski S. 21, Rönnholm 15, Raskunen 9, Yli-Pekka 8, Heinonen 7, Koski P. 7, Luukkonen 2, Hans von Blumenstock 2, edellisen ottelun kultaranne Kauppi aka Suutari zero

 

 

MaSu - Kollit

Kolleille tällä kaudella niin epäonnisella Malmilla pelattiin lohkon kärkikamppailu Masua vastaan. Onneksi tällä kertaa peliareena ei ollut mikään ala-asteen jumppaluola vaan ihan oikea korispyhättö Malmin Palloiluhallilla. Keravalaisten rivit ovat olleet viimeaikoina hieman siipirikkoiset, sillä norppa-virus on vienyt useammankin palloilijan sängynpohjalle. Lopulta pelureita saatiin kuitenkin yhdeksän kappaletta liikenteeseen, enemmän tai vähemmän huonokuntoisena ja erilaisia vaivoja omaavina.

Edellisen kohtaamisen päättyessä Masulle "jotain viiskyt", olisi voinut olettaa tämänkin ottelun olevan piece-of-nakki ja varsinkin kun kotikenttäetu oli kyseessä. Edellisestä tärkeästä voitosta sisuuntuneena kollilauma ei tällä kertaa lähtenyt nöyristelemään, vaan otti johtoaseman alusta lähtien. Puolustus ja toisaalta myös hyökkäys olivat kummallakin nelosdivariin suhteellisen kovaa tasoa. Masun Keravalla nähty vierastaika ja 80% heittotarkkuus olivat tipotiessään ja Kollit myös oikeasti jopa puolustivat. Piste-ero läpi ottelun oli kymmenen tietämillä läpi ottelun ja Masu yritti saavuttaa kovat piipussa keravalaisia läpi ottelun. Etenkin heittovoimaa Malmin pojilta tuntuu löytyvän, mutta toisaalta yksikään pelaaja ei tuntunut pelaavan oikeasti selkä korille päin.

Vierasjoukkueen peli oli osaltaan melko sekavaa, mutta scoraaminen onnistui lopulta laajalla rintamalla ja vaihtelevin asein, läheltä ja kaukaa. Ehdoton ottelun MVP oli Kakkoskorin Captain Samu Koski, joka oli järjettömän kova jokaisella pelin osa-alueella. Korinteko, levyrit, syötöt, riistot... you name it. Samppa oli in-the-zone. Samun lisäksi myös oikeat korinaluspelurit tekivät sopivasti pinnoja paintista, ja voisikin sanoa ottelun ratkenneen juuri korin alla. Masu myös sössi huomattavan määrän suhteellisen helppoja lay uppeja ja vapaita heittojapaikkoja, joka vaikutti tottakai ratkaisevasti.

Voiton myötä Kakkoskori on jälleen lähempänä kolmosdivarin "unelmaa." Toisaalta yksikään peli ei ole taputeltu ennen loppusummerin sointia. Pakvi ja Masu ovat edelleen kamppailussa mukana, vaikkakin nyt voiton-pari jäljessä. Tästä on jatkaa ensi sunnuntaina Pakvia vastaan.

21.2 Malmin Palloiluhalli

MaSu - Kakkoskori 67 - 81

Kakkoskori pisteet:

S. Koski 28, Ylipekka 18, Iivonen 15, Raskunen 11, Heinonen 9, Hanssi kaks hyvää virhettä, Jallu ja Jesse 0

Takaisin linkkeihin

Voittokulku jatkui Tikan ja Visa BC:n kustannuksella

28.1.2010

Tikka - Kollit

Jo tovi edellisestä raportista on kulunut, joten on aika korjata virhe ja rustailla hieman viime aikaisista ottelutapahtumista, eli kamppailuista Tikkaa ja Visa BC:tä vastaan.

Tikkalaisten kohtaaminen rupee olemaan pikku hiljaa jo klassikko, ja tästäkin ottelusta odotettiin kovaa ja tasaväkistä vääntöä Hiekkaharjun amiksella. Kotijoukkueena Tikka on tunnetusti kova, ja tälläkin kaudella kotietua on puolustettu hyvällä menestyksellä.

Kakkoskollit saapuivat paikalle terästettynä KET:n supertähdellä Toni Railotiellä, joka on leikkauksen jälkeen parannellut polveaan. Railotie todistikin taitojen ja nopeuden riittävän (yllättäen?!) tälle tasolle, vaikkakin pistesarake jäikin yhdeksään pisteeseen. Puolustus- ja levypallovoima oli kuitenkin eduksi ja hyödyksi tunnetusti vahvaa ja miehekästä koripalloa pelaavaa Tikkaa vastaan.

Ensimmäinen kymmenminuuttinen oli mainiota ilotulitusta Samu Kosken johdolla, mutta tämän jälkeen Tikka pääsi hieman mukaan. Melkoista pyristelyä peli oli kuitenkin molemmista suunnista, jonka todistaa myös joukkeuiden alhaiset pistelukemat. Toisaalta puolustus oli ainakin kollien päässä ihan mainiota. Edellisen kohtaamisen ylivoimainen pistekunkku Tolvanen onnistuttiin tällä kertaa pitämään 12 pisteessä.

Vierasjoukkueen MVP-kaljat jaettiin aina niin kovasti taistelevalle Niko Luukkoselle joka muuten viimeisteli ottelussa 11 pistettä! Niko syöksyi veteraanien yli, ohi, ali ja toisinaan läpi. Näitä suorituksia odotetaan lisää loppukauden peleissä! Tuomaripalkinto jaetaan sille harmaahapsuiselle kaverille, joka ei tainnut viheltää pilliinsä kertaakaan.... Tai jos vihelsi, niin ainakin siitä aina seurasi yleinen härdelli. Pisteet sinne ja iloisia vislauksia jatkossakin.

Kollit - Visa BC

Edellinen kohtaaminen Malmin jumppaluolassa (ei ansaitse edes shitholen arvonimeä) oli Kakkoskorille kova paikka ja peiliin katsomisen paikka, jonka jälkeen on otettu kahdeksan voittoa putkeen. Voisipa jopa kiittää visalaisia kyseisestä herätyksestä. Silti kotiottelun alla oli varmasti itse kullakin perhoset vatsassa ja pientä jännitystä ilmassa. Visa BC ei tälläkään kertaa pettänyt vaan oli edelleen vaikea vastus.

Alkutahdit otteluun löi Kakkoskollit, mutta Visaa piti jatkuvasti pinnalla Vilppu Huovila joka naputti yhteensä 26 pistettä, suurimman osan näistä ottelun ensimmäisellä puolikkaalla. Taistelva Visa pääsi lähes tasoihin, kunnes tutusti vahva Kollien kolmospeli löi viimeiset naulat arkkuun. Voisin kuitenkin sanoa, että katastrofi oli lähellä. Kaikki kunnia tästä Visalle, joka puolusti hyvällä asenteella ja loppuun asti huolimatta pienestä pelaajaringistä.

Kakkoskorin onnistuja oli jälleen SUPERTÄHTI Toni "ISO-RALE" Railotie, jonka kaukoheitot upposivat tappavan tarkasti yhteensä 22 pinnan edestä. Levypalloja epävirallisen tilaston mukaan Rale keräsi vähintään 20 kappaletta. Myös kolmospyssy Piipponen oli jälleen vireessä ja iski tärkeissä paikoissa kolkit ja kaukoheitot hyvällä prosentilla sisään. Herra Haapasalolle myös erikoismaininta sisään menneestä hypäristä!

Visa BC oli toden totta jälleen paha vastus ja taisteluvoitto tuli kuitenkin hyvään saumaan. Seuraavaksi suunnataan katseet Järvenpään Jamppaan ja lähdetään kaatamaan iän ikuista radanvarsivastustajaa JaKaRia. Jamppalandian suunta on ollut viimeaikoina alaspäin, kun taas kollien selkeästi ylös. Kuinka sitten kävikään? Sen kuulemme seuraavassa raportissa (joka muuten tulee varmasti nopeammin kuin raportti Tikka-pelistä!!).

20.1 Varia Tikkurila

Tikka - Kakkoskori 56 - 74

Kakkoskori pisteet:

Rönnholm 14, Luukkonen 11, S. Koski 9, Piipponen 9, ISO-RALE 9, P. Koski 7, Heinonen 5, Iivonen 5, Kauppi 5

28.1 Sompio koulu

Kakkoskori - Visa BC 78 - 65

Kakkoskori pisteet:

ISO-RALE 22, Piipponen 14, S. Koski 12, Heinonen 10, Haapasalo 4, Kauppi 4, Kyyrö 4, Iivonen 2, Jalava 2, P. Koski 2, Luukkonen 2

Takaisin linkkeihin

Rumaa peliä Sompparissa

19.1.2010

Lähtökohta otteluun Kakkoskorin ja Pinkkipanttereiden välillä oli siinä mielessä jännittävä, että ensimmäinen kohtaaminen ghetossa oli jopa yllättävän tiukka. Mahdollisuudet superyllärille siis olivat ilmassa. Kaiken lisäksi rosterissa näytti olevan jopa yksi oikeasti koripalloilijan näköinen pelaaja, jota ei ensimmäisellä kerralla pelissä nähty. Keskimääräinen ylipaino oli siis tällä kertaa hieman alhaisempi.

Pantterit ottivat heti alkuun tiukan 4-0 runin, mutta tämän jälkeen Kakkoskorin tiukka (tai tiukahko) prässi tuotti tulosta. Ensin tultiin iholle, tämän jälkeen vauhdilla ohi. Sen jälkeen pelaaminen lähes tulkoon lopetettiin ja keskityttiin ottamaan mahdollisimman monta virhettä. Yhteensä joukkeille vihellettiinkin 54 virhettä, enemmän tai vähemmän rumia. Erityismaininnan ja papukaijamerkin sikailusta ansaitsevat Mikko Kytölä ja Jere Taussi, jotka muuten aikaisemmassa kohtaamisessa kunnostautuivat varsin mainittavina pelimiehinä. Tällä kertaa näin ei ollut.

Kotijoukkueen laaja materiaali näytti jälleen kyntensä, sillä seitsemän pelaajaa teki yli 10 pistettä. Kolmospyssy Piipposen virekin alkaa pikkuhiljaa löytymään, joka tietää hyvää jäljellä olevia otteluita varten. Muutenkin hyökkäyspäässä vaikuttaa varsin hyvältä, sillä Pantterilauma pistettiin sellaiseen pisteralliin, että heidät täytyi konkreettisesti opastaa ulko-ovelle päiden ollessa niin pyörällä. No, rehellisyyden nimissä voidaan syyttää myös Sompion koulun sekavia käytäviä.

Erityismaininta suuresta katsojamäärästä (10), jotka tosin poistuivat varmasti ennen puolta väliä pelin käydessä pelkäksi sekoiluksi ja vapareiden heittelyksi. Harmi sinäänsä, sillä lopussa nähtiin pitkästä aikaa näyttävää 4on5 palloilua pelaajien loppuessa kesken. Kaiken kukkuraksi ottelu kesti lähes kaksi tuntia Panttereiden sähäkän valmentajan käyttäessä riittävän monta aikalisää. Koripalloilun historiassa tämä ottelu jäänee viiden rumimman kamppailun joukkoon _ikinä_ . Onneksi tämä oli myös kauden viimeinen kohtaaminen Pink Pantherseja vastaan. Kiitos ja anteeksi.

14.1 Sompion koulu

Kakkoskori - Pink Panthers 106-72

Kakkoskori pisteet:

Piipponen 14, Heinonen 13, S. Koski 13, Iivonen 11, Kyyrö 11, Rönnholm 11, Ylipekka 10, Keskinen 9, P. Koski 9, Jalava 3, Luukkonen 2

Takaisin linkkeihin

Hannun putki poikki

13.12.2009

Sompio Shithole, alkulämppäys 5 min, ei musiikkia tällä kertaa

Lähtötilanne: 10 Kollia vs. 6 Hukkaa, H. Haapasalolla 13 peräkkäin ohi
sudittua vaparia, joulutauko edessä

Pelin kulku: Hukat karkasi alussa 0-4 runilla johtoon, mutta S. Kosken
kolmosella ja J. Rönnholmin 9 pinnan putkella Kollit skoorasivat jo hetkessä
enemmän kuin Hukat koko ekalla kympillä yhteensä - homma oli taputeltu...
Kuriositeettina mainittakoon, että Hukat saivat kolmella ekalla kympillä
kasaan saman verran kuin Kollit ekalla kympillä... Jep, tämä toi mukanaan
ottelun, jossa high lightit olivat harvassa. Ehdoton kliimaksi koettiin
ottelun päätösneljänneksen alussa, kun Hukka-Huuhtanen rikkoi Hannu Hanhi
Haapasaloa heittotilanteessa. Aiemmin Talent-Hannu oli sutinut jo kaksi
vaparia ohi, ja toisen heiton hela/ei-hela -keskustelu jatkui myös
suihkuhuoneessa ottelun jälkeen. Yleisö (kaikki noin 6 hlö) jännittyi
odottamaan Hannun vaparia, muutama rauhallinen pompautus, polvet koukkuun,
heitto lähtee ja kaartaa kohti maaliaan, osuu takarautaan, kuoleutuu ja
tipahtaa narunipun välistä kohti Shitholen vihreää lattiaa - putki on
katkennut ja lattialla makaa KingKongin kokoinen gorilla. Yleisö repeää
raikuviin suosionosoituksiin ja täysin aiheesta. Hannu teki maalin ja päätti
noin 15:n ohiheiton putken...

Toinen highlight oli K. Piipposen sairaan ilmava, siis todella korkealla
suoritettu voimatorjunta. Vastustaja oli nostamassa mielestään helppoa
mukia, kun Kärsä liihotti paikalle mätkien pallon ulos päädystä. Miehen ilme
oli hetken arkisen totinen, mutta leveä hymy herahti kasvoille välittömästi
laskeutumisen jälkeen. Tämän jälkeen sählymaali sai asiaan kuuluvat
onnittelufemmat.

Mainitaan vielä silmälle miellyttävät hetket, kun Stockton-Koski ja
Malone-Jalava pallottelivat hetken matkaa peliä kahdestaan ja vuorottelivat
korintekovastuussa ja syöttelyssä kuin Jazz-miehet konsanaan...

Muuten Kollit riisti pallon sairaan monta kertaa ja menetti sen harhasyötön
seurauksena suunnilleen yhtä monta kertaa... 77 tehtyä pistettä ei kerro
kovinkaan kovasta heittopelistä tänään...

Kakkoskori - BC Hukat 77 - 40

Pointsit: Rönnholm 17, Ylipekka 15, Kyyrö 14, Stockton 13, Haapasalo 5
(vaparit 1/4), von Blumenstock 5, Jalka-Viivalla-Piipponen 4, Luukkonen 2,
Malone 2, P. Koski kova yritys

Nyt on aika joulutauon ja ensi vuonna jatketaan...

Takaisin linkkeihin

Voitto Espoonlahden shitholessa

4.12.2009

Jo kp.comissakin tunnetuksi tullut Espoonlahden Shithole tarjosi mainiot puitteet nelosdivarin kamppailulle Hongan parikymppisiä vastaan. Itseasiassa puitteet olivat niin mainiot, ettei pelaajien ja tuomareiden lisäksi paikalle saapunut yhtään katsojaa. Kaksi vierasjoukkuetta fanittaneet turistia poistuivat myös ensimmäinen neljänneksen aikana. Tästä huolimatta tunnelma oli katossa kahden tasaväkisen joukkueen painiessa liukkaalla muovilattialla.

Itse ottelussa Kakkoskori oli kokoajan askeleen edellä Honkalaisia. Vääntö oli kuitenkin alusta lähtien tiukkaa ja kummastakin joukkueesta löytyi omat onnistujansa. Kentän kaksi ehdotonta kuningasta olivat korilinko Rönnholm ja Kakkoskorin kapteeni Samu Koski. Vierasjoukkueen pisteistä he tekivät yli puolet, joka kertonee omaa kieltään. Myös muu joukkue onnistui hyvin ja suhteellisen kovilla prosenteilla lukuunottamatta Hannu Haapasaloa, joka jatkoi tyylikästä vapariputkeaan laittamalla ohi kahdennentoista ja kolmannentoista vapariyrityksen. Toisaalta heitot osuivat jo rautaan, joten parempaan suuntaan ollaan menossa. Tätä lukevat vastustajajoukkueet voivat pikkuhiljaa ottaa käyttöön Hack-a-Shaq tyyppisen Iske-Hannua-Käsille -taktiikan. Koko Keravan poppoo toivoo ja uskoo kurssin kääntyvän Hannun vapareiden suhteen erittäin piakkoin.

Espoolaisten onnistujiksi laskettakoon numerot 55 Karake ja 13 Sederholm, joita voi kehua varsin mainioiksi pelimiehiksi. Lopulta vierasjoukkueen laajempi pelaajamateriaali toi voiton, vaikkakin joukkueen vahvuudessa oli suurimmalta osaa pelistä ainoastaan yksi korinaluspelaaja. "Joku kakskyt" ei kerro näidenkään joukkueiden suoranaista tasoeroa, vaan vääntö oikeasti oli kovaa ja tiukkaa. Helppoja pelejä kellekään tuskin tulee Espoonlahden suunnilla. Tervetuloa revanssille Somppariin piakkoin!

3.12 Espoonlahden urheiluhalli

Honka 20 - Kakkoskori 79-99

Kakkoskori pisteet:

Rönnholm 31, S. Koski 24, P. Koski 10, Kauppi 9, Piipponen 9, Heinonen 6, Luukkonen 6, Haapasalo 2, Ylipekka 2

Takaisin linkkeihin

 

Voittokulku jatkuu

19.11.2009

Ilmassa oli jälleen kerran urheiljuhlan tuntua, kun Sompparin shitholessa kohtasivat klassinen pari Keravan Kakkoskori ja Rukkanen Rekolasta. Klassikon tästä ottelusta tekee se, että jo vuosia kummatkin joukkueet ovat tahkonneet samaa divaria, ja useimmiten myös samaa lohkoa. Parissa edellisessä kohtaamisessa Shithole on ollut vaikea paikka vierasjoukkueelle, eikä tämäkään kerta poikkeusta tehnyt.

Keravan joukkueeseen oli liittynyt jälleen sairastuvalta pari vahvistukseksi lueteltavaa peluria, merkittävävimpänä ehkä Nelosen lahja koripallolle Hannu Haapasalo, joka esittikin läpi ottelun huimia otteita(vapaaheittoprosentista myöhemmin lisää). Pekko Koski saapui myös valtion komennukselta johtamaan Kakkoskorin peliä. Sairastuvalle puolestaan siirrettin Jyrä-Ossi Ylipekka.

Peli starttasi edellisistä peleistä tutuilla merkeillä kun Hans Von Blumenstock latasi kolmosen naruihin ja heti perään kakkosen. Hansin tavoin Jarkko Rönnholm naulasi seuraavat viisi pinnaa. Rönni jatkoi tykitystä pitkälti koko pelin ajan, ja pallo löysikin koriin 25 pisteen edestä. Puoliajalle siirryttiin 17 pisteen johtoasemassa, josta vierasjoukkue Rukkanen ei missään vaiheessa toipunut. Hyökkäyspäässä ei Rönnin ja Samu Kosken lisäksi esitelty kovin ihmeellisyyksiä, mutta puolustuspäässä puolestaan asenne oli kohdillaan, josta kertoo kymmenkunta blokkia. Puolustuksen stoppina toimi Petri "Jallu" Jalava, jonka pistetili ei tällä kertaa auennut, mutta jos blokkitilastoa pidettäisiin olisi se rumaa luettavaa Rukkasen kannalta.

Loput pelistä olikin jälleen yhtä taputtelua suuntaan ja toiseen. Tyylikkäimmästä yrityksestä viimeistellä peli vastasi Hannu Haapasalo, joka pääsi kokeilemaan viivalta yhteensä 11 kertaa. Johtuuko sitten koreista, tai kenties kevyestä ruosteesta, joka on muodostunut tässä kuukausien saatossa Nelosen konttorissa istuessa, mutta sisään se pallo ei vain tuntunut menevän millään. Toisaalta niillä heitoilla ei ehkä ole syytäkään. Harjoitellaan niitä vapareita sitten ensi treeneissä.

Rukkasen kunniaksi on todettava, ettei sarake 1 voitto ja 5 häviötä kerro ihan koko totuutta. Verrattuna vaikka ToPoLa peliin joukkueen esitys näytti kuitenkin koripallolta suurimmalta osin. Tsemppiä sinne. Keravalla jatketaan edelleen voittokulkua, jolle ei näy loppua ennen ensi vuotta.

Voiton avaimet muuten löytyvät tästä penkillä todetusta lauseesta: "Ollaanhan me nyt parempia, ja paljon urheilullisempia, ja muutenkin paljon parempi joukkue." Ytimekkäästi todettu. Näillä eväillä eteenpäin.

19.11 Sompion koulu

Kakkoskori - Rukkanen 78 - 59

Kakkoskori pisteet:

Rönnholm 25, S. Koski 13, Iivonen 8, Hans 8, Kyyrö 6, Heinonen 5, Kauppi 5, Haapasalo 4, P. Koski 4, Jallu 0/3 crazy blocks

Takaisin linkkeihin

Kaksi vieraspeliä - kaksi voittoa

16.11.2009

Viikonloppuna nähtiin hyvinkin säälimätön kahden peräkkäisen vieraspelin sarja lauantaina ja sunnuntaina. Ei säälimätön ainoastaan ajankohdan ja peräkkäisyyden ansiosta, vaan myös vierasjoukkueen sisuuntuneen asenteen ansiosta. Vastustajat tippuivat yksi toisensa perään ensin Lauttasaaressa, sitten Mäkelänrinteessä.

Ilmeisesti ToPoLan TosiMiesten porukka piti lauantai-illan ajankohdasta yhtä paljon kuin vierasjoukkue, sillä alkamisaikaan mennessä areenalle oli saapunut ainoastaan neljä peluria. Viidennen saavuttua hieman sovittua myöhemmin peli saatiin käyntiin. Loput pelaajista valuivat paikalle myös aikanaan. Vierasjoukkue rykäisi heti alkuun 15 pinnan karkumatkan, jota ToPoLa ei lopulta missään vaiheessa saanut kiinni. Keravalaisten otteissa paistoi into scorata, kun taas Lauttasaaren pojat tyytyivät heti ensiminuuteilta kohtaloonsa. Ehkei peliaika nyt ollut vaan oikea, tai sitten kuun asento oli väärä, mutta ihmettelen suuresti kuinka kyseinen joukkue on onnistunut voittamaan alkukaudesta. Toivokaamme heille kuitenkin jatkossa sisuuntumista ja hyviä pelejä.

Sunnuntaina sitten olikin luvassa todellinen koitos monia kovia joukkueita murjoneen Pakilan Visa Starsin muodossa. Loukkaantumislista oli kasvanut Jarkko Rönnholmin muodossa, jota olisi kyllä peliin tarvittu korinteossa ja etenkin levypallopelissä.

Heti ottelun alkuun PakVi Stars upottaa kaikki tilanneheitot läheltä ja kaukaa ja johti parhaimmillaan lähes 15 pistettä. Keravan heitto alkaa uppoamaan, jolloin ensimmäinen neljännes päättyy tasalukemiin. Toinen kolmannes on selvästi Keravan, kun taas kolmannella neljänneksellä vierasjoukkue tekee ainoastaan 7 pistettä. Suuri merkitys tähän oli paikkapuolustus, jonka purkaminen oli välillä tuskan takana. Kolmosia isketään kuitenkin laajalla rintamalla, ja lopulta viimeinen neljännes menee äärimmäisen tiukaksi heittokisaksi, jonka voittajaksi lopulta Kerava pääsee kahden pisteen turvin.

Viikonlopun pelaajaparhaimmistoa olivat ehdottomasti Hans ja Perttu Kyyrö. Hansilla jalka liikkui vanhaan malliin ja kolmosprosentti oli jo hälyyttävän korkea. Perttu väänsi korin alla niinkuin vahvan jässikän kuuluukin. Ei ohi vaan yli. Myös Johannes Jumppanen osoitti olevansa divarikamaa ja näillä otteilla toivoisi "Jäämiehen" saavan muutamia minuutteja peliaikaa edustusjoukkueessakin.

Jälleen kerran pistejakauma on ollut mahdollsimman tasainen, joten onnistumisia on saatu joka suunnalta. Ja vaikka pari avainpelaajaa puuttuikin, olivat otteet kentällä todella hyviä. Ei ole huono tilanne jos on 15 jätkää joista jokaisen voi heittää avaukseen. Hyvä poijjaat! Tästä jatketaan Rukkasen kaadolla torstaina!

14.11 Lauttasaaren yhteiskoulu

ToPoLa TM - Kakkoskori 68 - 102

Kakkoskori pisteet:

Jumppanen 17, Kyyrö 17, Hans 15, Heinonen 13, S. Koski 12, Ylipekka 9, Rönnholm 8, Kauppi 7, Jalava 4

15.11 Mäkelänrinteen uintikeskus

Pakilan Visa Stars - Kakkoskori 72 - 74

Jalava 14, Jumppanen 14, S. Koski 12, Ylipekka 9, Hans 8, Kyyrö 8, Kauppi 5, Heinonen 0, pelaaja nro 0?? 2p, pelaaja nro2?? 2p

Huom! Lopputulos on varmasti oikea, mutta korintekijöistä on näköjään pientä kysymysmerkkiä. Pelaajat nro. 0 ja 2 ilmottautukoot.

Takaisin linkkeihin

JaKaRin voittoputki poikki

10.11.2009

Edessä oli siis klassinen radanvarsikamppailu Keravan ja Järvenpään välillä, joka tälle kaudelle oli jo toinen. Aikaisempi harjoitusotteluhan päättyi Keravalaisten voittoon, joten tästä sisuuntuneena Killan areenalle saapui varmasti nälkäinen Kassiritari-lauma. Jamppalaisten kausi nelosdivarissa on ollut tähän mennessä silkkaa voittokulkua, joten mistä tahansa tusinalaumasta ei ole kyse.

Alkutahdit vedettiin hyvinkin tasaisissa merkeissä, ja puoliajallakin eroa oli yksi pinna Järvenpään hyväksi. Kummassakin joukkueessa onnistujia löytyi tasaisesti, mutta Keravalaiset onnistuivat pitämään perinteiset pistelingot Lylyn ja Koukkarin kovassa nuhteessa. Mika Salon puuttuessa tiedettiin näiden miesten pimentämisen olevan tärkeätä ottelun kulun kannalta.

Kymmenpäinen yleisö sai aihetta riemuun kun Kerava laittoi kolmannen neljänneksen alussa uuden vaihteen sisään ja kaulaa ruvettiin ottamaan samalla reilummin. Neljännes meni lopulta kotijoukkueella pistein 29-15, jonka jälkeen peli alkoi pikkuhiljaa olla taputeltu. Kakkoskorin legendaarinen shooting forward Ossi Ylipekka laittoi palloa koriin tärkeillä hetkillä juuri ensimmäisellä ja kolmannella neljänneksellä. Samoin kyseinen jyrä teki myös ottelun suurimman pistemäärän(17) yhdessä Jarkko Rönnholmin kanssa. Pisteet kasaantuivat hyvin tasaisesti ja onnistumisia saatiin jälleen kerran laajalla rintamalla, kun taas Järvenpään onnistumiset jäivät Juha Mainion harteille. Mainio viimeisteli 14 pinnaa. Sami Lyly jäi 8 pisteeseen ja Tuomo Koukkari 12:een. Erityismaininta vielä KET:n penkkimiehen Johannes Jumppasen esiintymisestä. Jumppanen pelasi pirteästi, eikä pelaamattomuus näkynyt millään tasolla

Viime vuosina Kakkoskori on ollut huomattavan kova vastus JaKaRille, vaikka miten paperilla tilanne näyttäisi aina päinvastaiselta. Mielenkiinnolla odotamme jo seuraavaa kohtaamista Jamppalandiassa. Keravalaisille tämä voitto tuli juuri oikeaan paikkaan ja nostaa fiilistä huomattavasti tulevia kamppailuja varten. Kerava 2 - Järvenpää 0.

8.11 Killan koulu

Kakkoskori - JaKaRi 87-58

Kakkoskori pisteet:

Rönnholm 17, Ossi 'jyrä' Ylipekka 17, S. Koski 14, Iivonen 13, Jumppanen 9, Heinonen 5, Piipponen 5, Kauppi 3, Kyyrö 3, Luukkonen 1, Hans 0

Takaisin linkkeihin

Aikalisä

4.11.2009

Tätä on odotettu, nimittäin raporttia Visa BC:n ja Kakkoskorin kohtaamisesta. Eikä suotta: osoittihan peli jälleen kerran, että maailmassa ei ole oikeudenmukaisuutta, tuomarit ovat lähes poikkeuksetta aina väärässä, ja myös että Keravalainen koripallojoukkue voi joskus hävitä (ainiin, edustusjoukkue...).

Kylmän ja sateisen päivän kunniaksi emme siis lähteneet peliin takki auki, vaan jätimme takit suoraan kotiin. Olihan vastustaja jo hävinnyt kuitenkin kaksi ottelua putkeen, joten pelin piti olla selvä jo ennen aloitusheittoa. Toisin kuitenkin kävi. Sisuuntunut Visa BC pelasi kovaa ja hyvällä itseluottamuksella läpi ottelun, eikä lannistunut vaikka vierasjoukkue muutaman pisteen päässä kävikin. Lopputulos 66-60 kuvaa ottelua varsin hyvin; Visa BC puolusti kovalla asenteella, mutta ei esittänyt hyökkäyspäässä mitään ihmeitä. Itse tyydyimme jälleen kerran heittelemään hieman kauempaa, eikä tulosta juurikaan tullut. Puolustuksen ei voi sanoa olleen huono jos vastustaja jää 66 pisteeseen, mutta parannettavaa jäi paljon.

Keravan onnistujaksi voidaan laskea Samu Koski, joka ei onnistunut loukkaantumaan vaikka puolustus rajua ja jopa väkivaltaista välillä olikin. Kari Piipponen keräsi kunnioitettavan pistemäärän 17, joka oli vierasjoukkueen kovin pistemäärä. Erityismaininta myös tuomaripelistä ja tyylikkäästä jumppa/aerobic-salista. Kiitos kaikille osallistujille. Lyhyt ja odotettu rapsa oli tässä.

Ps. Silmiinpistävä tilasto oli Keravan aikalisät jotka hyödynnettiin viimeistä myöten. Mahdollisesti ensimmäinen kerta joukkueen historiassa??

26.10 Malmin yläaste

Visa BC - Kakkoskori 66-60

Kakkoskori pisteet:

Piipponen 17, Iivonen 11, S. Koski 11, Kauppi 7, Kyyrö 6, Reimakoski 4, Heinonen 2, Jalava 2

Takaisin linkkeihin

Back in Kilta

25.10.2009

Mainion vieraspelin jälkeen lähdettiin kaatamaan ikuista nelosdivarin vastustajaa Tikkurilan Tikkaa. Kotijoukkueella oli alla viikon mittainen treeni ja pelitauko, mutta jo alkulämmittelystä lähtien vauhti oli jopa hämmästyttävän hurjaa.

Yhdentoista miehen rotaatiolla päätimme juosta 40 minuuttia päästä päähän ja käyttää Jukka Nissisen kehittämää viiden miehen vaihtotekniikkaa tyyliin kuumat ulos ja kylmät sisään viiden minuutin välein. Tämä klassinen taktiikka puri Tikkalaumaan hyvin ja väsymys alkoi harmaantuneen vierasjoukkueen jaloissa tuntua jo noin 15 sekunnin pelin jälkeen. Puoliajalla tilanne oli 51-26, jonka jälkeen niska oli jo taitettu ja tikan nokka isketty solmuun. Loppu peli lähinnä heiteltiin vuorotellen palloa pussiin, välillä osui välillä ei.

Kovalla intensiteetillä hyökänneen ja puolustaneen kotijoukkueen onnistujia olivat lähes tulkoon kaikki. Joukkue ISOLLA J:llä. Kari Piipposen 17 pinnaa tulivat tärkeään paikkaan ja Jarkko Rönnholm viimeisteli ottelun loppua kohden yhteensä 22 pinnaa. Samu Koski otti "joku 15 riistoa" ja esitti muutenkin loistavaa peliä alusta loppuun. Jesse "100prossaa" Kaupin suoritus olisi väärin jättää mainitsematta. Hienosti myös pelasi kaikkien teinipoikien -ja tyttöjen idoli Hans Von Blumenstock viimeistellen 2 pistettä.

Tikan joukkueen esitys oli tasaisen laimea. Mainittava on kuitenkin nro. 20 J. Tolvasen 26 pistettä, eli huomattavan suuri osa vierasjoukkueen pinnoista.

Su 25.10 Killan koulu

Kakkoskori - Tikka 102 - 57

Kakkoskori pisteet:

Rönnholm 22, Piipponen 17, Ylipekka 12, Kauppi 11, Heinonen 8, Iivonen 8, P. Koski 8, S. Koski 6, Kyyrö 6, Luukkonen 2, Hans 2

Takaisin linkkeihin

Pinkkipanttereille luu kurkkuun

17.10.2009

Perjantai-iltana klo 20.30 paukahti käyntiin kauden toinen Kakkoskorin IV-dirreottelu Vaalenpunaisia Panttereita vastaan. Harmi kyllä vastassa ei ollut vaaleanpunaisiin hepeneihin sonnustautunut tyttöporukka vaan ehkä hieman ylipainoinen ja seitsemällä miehellä liikkellä ollut pantterilauma.

Pettymyksen karistua pelit saatiin käyntiin ja johtoasema varmistettiin heti alusta alkaen. Taitokenttä aloitti kapteenimme Samu Kosken johdolle, jonka jälkeen suoritimme taktisen viiden miehen vaihdon jolloin ryminäkenttä Hans Von Blumenstock kumppaneineen jatkoi panttereiden voitelua.

Pisteiden valossa ottelu eteni alusta alkaen Keravalaisten johdolla eron ollessa noin 3-10 pistettä. Panttereiden numero 44 Mikko Kytölä naulasi aina kun ero meinasi retkahtaa, mutta rehellisesti voi silti sanoa kotijoukkueen olleen kokoajan askeleen perässä. Ensimmäisellä neljänneksellä vierasjoukkueen tärkein pelaaja oli ehdottomasti Tomi Heinonen, joka teki erän loppuun putkeen 100% tarkkuudella kymmenen pistettä putkeen. Toisella neljännekselle Panttereiden numero 14 Jere Taussi laittoi sukat tötterölle, jolloin ero kapeni entisestään. Tasaisen taiston käänsi edukseen Keravalaisten (C) Samu Koski, joka latoi loppua kohden pisteitä toisensa perään. Samu iski kaikilla aseillaan Pantterilaumaa kohti, ja tätä kautta ansaitsee ehdottomasti ottelun MVP-palkinnon. Kolmostykki Piipponen tuki loppua kohden myös hienosti Keravan hyökkäystä usealla kolmosella.

Nolon ja munattoman MaSu-ottelun jälkeen nähtiin taas merkkejä paremmasta. Lineuppiin palasivat sentteri Iivonen ja kapteeni-pelintekijä Samu Koski, joita ehkä olisi ensimmäisessäkin kamppailussa kaivattu. Pantterit roikkuivat mukana lähinnä juuri Taussin ja Kytölän avulla, kun taas Kakkoskori pystyi iskemään huomattavan laajalla materiaalilla, joten onneksi joukkueen menestys ei ole parista pelurista kiinni.

Muuta huomioitavaa pelistä oli ainakin Hanssin tyynenä pysyminen ja vähintäänkin erikoinen tuomaripeli. Vaikka se "urpo kaljupää" katsomossa saikin parit sanalliset iskut Lidlin staralta, ei mitään totaalisia räjähtämisiä nähty. Tuomaripeli taas meni tasaisesti päin persettä kumpaankin suuntaan, joten siinä mielessä ei ole valittamista(vaikka näin 'off the record' voisi kuitenkin sanoa, että tämä nimeltä mainitsematon ulkomaalaissyntyinen kaveri oli yksi "erikoisimmin" viheltäneistä kavereista kautta aikain).

Pe 16.10 Laajasalon palloiluhalli

Pink Panthers - Kakkoskori 68-78

Kakkoskori pisteet:

S. Koski 24, Heinonen 13, Piipponen 12, Iivonen 11, Ylipekka 6, P. Koski 4, Jalava 4, Kauppi 2, Kyyrö 2, Hans 0/7min/5virh.

Takaisin linkkeihin

Adonis Jordan Tournament 26.9

2.10.2009

Vuosittaisten turnajaisten tuli olla alunperin kolmen joukkueen mittelö. Lopulta kuitenkin Helsingin koripallo-scenen suuri ylpeys HKS vetäytyi turnauksesta, ja koska pettymys oli suuri saunaillan jälkipelien jäädessä väliin, vetäytyi joukkue myös Suomen johtavasta divisioona nelosesta. Järvenpäässä Koivusaaren koululla kohtasivat siis lopulta ainoastaan Jampan KassiRitarit ja Kakkoskori. Jopa kauden kohokohdaksi mainittu mittelö yltyikin todellakin maineensa veroiseksi(eikä ainoastaan jälkipelien osalta huom).

Tunnelman noustessa huippuunsa ja yleisön(6kpl) kannustaessa omiaan JaKaRi aloitti kovalla temmolla vyöryämisen kohti Keravalaisten koria. Alusta alkaen oli haisteltavissa, että Järvenpääläisillä oli kova lataus peliin, kun taas Keravalaisten latauksesta kertoivat lähinnä suuret juomamäärät farmarimallisen auton peräkontissa. Kotijoukkueen pelaajista kovalla prosentilla latasivat alkuun Sami Lyly ja Tuomo Koukkari. Tämän jälkeen koettiin Marko Ylikosken hetki, jolloin voitto alkoi hetkellisesti jo valua Keravalaisten käsistä. Viimeisen neljänneksen alkaessa eroa oli jopa 15pistettä JaKaRille.

Limsan kiilto silmissä Kakkoskori täräytti viimeisen 10-minuuttisen pistein 30-7, pitkälti hyvän joukkuepuolustuksen ja Jarkko Rönnholmin huimien ajojen ja kolmosten ansiosta. Myös pelaajavalmentaja Tuomas Keskinen esitti mainiota heittopeliä, vaikkakin joutuikin useamman kerran ehkä hieman häilyvän tuomaripelin uhriksi. Olipa huomattavissa myös Jamppalaisten väsyminen ja turhautuminen ratkaisuhetkillä. Kenties Keravalla ei vietettykään kesää pelkästään tuopin ja makkaran ääressä? Kuntopohja vaikutti paremmalta kuin menneellä kaudella kertaakaan. Erityismaininta Hans Von Blumenstockille, jonka jalat liikkuivat ja heitto upposi yhteensä 10pinnan verran.

Illan myötä limppari maistui tuplasti maukkaammin turnausvoiton myötä. Myös sisarjoukkueemme Porin Ässät voitti 'ne jotkut turkulaiset' kiekko-ottelussa, ja taas limsa maistui. Myöhemmin illan kääntyessä yöksi otti Kakkoskori vielä yhden päänahan, mutta tällä kertaa pöytäcurlingissa. Järvenpää nöyrtyi Keravalaisille tuloksella vähän-paljon. Kiitos ja kumarrus silti mahtavasta turnauksesta ja saunasta, sekä lämminhenkisistä jälkipeleistä!

La 26.9.09 Kerava - muu maailma 3-0

JaKaRi - Kakkoskori 72-80

Kakkoskori pisteet:

Rönnholm 25, Keskinen 16, Ylipekka 14, Hans 10, Iivonen 4, Jalava 4, Kauppi 4, Luukkonen 3

Takaisin linkkeihin

Turnausvoitto Poriin

6.9.2009

Viikonloppuna Kilta Areenalla rytisi, kun kolmen joukkueen turnauksessa Kakkoskorin Eastside ja Westside -joukkueet saivat vastaansa BC Sisun Porista. Vakiokaluston lisäksi Eastside oli värvännyt muutamia ikuisia lupauksia joukkoonsa vuoden 84 kultaisesta ikäluokasta. Valitettavasti sikanuha ja muut satunnaiset (ja keksityt?) syyt vähensivät hieman osanottoa, joten viimehetken treidauksia joukkueiden välillä jouduttiin tekemään. Pois jäivät Gasellijalka Olkkonen, "se vanhempi" Tiesalo ja kolmostykki Piipponen. Paikalla olleista mainittakoon Hans Von Blumenstock limuineen.

 

Turnaus alkoi Keravalaisjoukkueiden kohtaamisella heti klo 10.15 aamulla. Ottelu oli melko tasainen, mutta silti Kakkoskori Westside tuntui olevan askeleen edellä joka tilanteessa. Jarkko Rönnholmin komeilla ajoilla ja kaukoheitoilla Westside pysyi koko ottelun pistejohdossa. Eastsiden puolelta väläyttelivät edustusjoukkeesta saapuneet vahvistukset Johannes Jumppanen ja Roni Raskunen omilla taidoillaan. Myös Timo Nieminen näytti, että potentiaali junnuvuosilta on yhä tallessa.

 

BC Sisua vastaan pelatuista otteluista voisi sanoa, että Porilaiset osuivat noin 80% tarkkuudella läheltä, kaukaa, keskimatkalta ja muualtakin. Edellisen pelin väsymys tuntui Keravalaisten jaloissa, ja Eastsiden joukkueessa ruvettiin ottelun loppupuolella potemaan pelaajapulaa loukkaantumisten takia. Westsiden joukkueesta Eastiin treidattu Jarkko Rönnholm oli jälleen kerran Keravalaisten parhaimmistoa. Toisessa pelissä BC Sisu - Kakkoskori Westside vierailijat jatkoivat ilotulitustaan, eikä kotijoukkueella juurikaan ollut sanottavaa lopputuloksen kannalta. Esiin täytyy kuitenkin nostaa Tukon lahja Kakkoskorille Tomi Heinonen, joka pyssytti kolmosia erittäin hyvällä prosentilla. Tämä ei kuitenkaan auttanut, vaan turnausvoitto, Freeway Colat ja Apricolor-sukat lähtivät Poriin. Turnausvoitto oli ehdottomasti ansaittu, ja lupailee hyvää ensi vuoden paikallisen kakkosdivarin vääntöihin.

 

ps. pöytäkirjat jäivät areenalle.. jos näkyy, saa palauttaa.

Takaisin linkkeihin

Kausi 2009-2010

Kakkoskori sijoittui kaudella 2008-2009 A-lohkossa viidenneksi. Miesten edustusjoukkueen nousu 1 divisiioonaan on aiheuttanut epävirallisena edustuksen farmijoukkueena tunnetun Kakkoskorinkin riveissä liikehdintää. Tuomas Keskinen ja Roni Raskunen päättivät kokeilla siipiään korkeammalla sarjatasolla.

Onneksi joukkueen valmentajan Jussi Reimakosken alkukesän ahkera pelaajarekrytointi on tuottanut tulosta ja näyttää siltä, että ensi kaudella joukkue on vahvempi kuin koskaan aiemmin. Muunmuassa pelaajalegendat Kari Piipponen, Hannu Haapasalo ja Jarkko Rönnholm ovat lupautuneet pukemaan Kakkoskorin pelipaidat ylleen. Myös pieniä huhuja on pyörinyt Samu Kosken palaamiseen vahvistamaan joukkueen takamiesosastoa. Lisäksi joukkueen muu runko näyttäisi pysyvän kasassa ja edellisen kauden aikana mukaan liittynyt Turun lahja suomalaiselle kori- ja jalkapalloilulle Petri Jalavakin lupasi jatkaa ringissä.

Tältä joukkueelta ei voi siis odottaa kuin voittoja ensi kauden kivikovassa lohkossa, jossa vastaan asettuu muunmuassa radanvarsi vastustaja JaKaRi Järvenpäästä.

Takaisin linkkeihin